sunnuntai 5. elokuuta 2012

Melkein uutta

Monta päivää olen ollut valmiina kuvaamaan tekeleitäni, mutta aurinko on aina ollut jossain kateissa minulle sopivalla hetkellä. Tänään sitten tartuin härkää sarvista, mutta ei taaskaan mennyt kaikki ihan putkeen...


Tämän kangaskorin (ja sen kaverin, joka ei suostunut löytymään kuvausta varten) ompelin toissa talvena aikuisopiston kädentaitopajassa. Noita oli niin helppo ommella, että oli tarkoitus tehdä niitä kotona enemmänkin, mutta jotenkin on vaan jäänyt tekemättä. Mutta ehkä jonain päivänä...?


Samaisena talvena tilkkutyökurssilla tehtiin tälläisiä pussukoita. Tuo todellinen retrokangas on äitini -70-luvulla käyttämästä leningistä :-D Mokasin vaan kangasta leikatessani ja tuohon sivuun tuli sauma, jota siihen ei pitänyt tulla :-(  Aina ei voi onnistua, ei edes joka toinen kerta...

Raahasin parvekkeelle myös lukuisat virkkaamani korit, että olisin samalla kertaa saanut niistäkin kuvat, mutta eihän siitä mitään tullut. Joudun nyt tunnustamaan, että olen varsinkin virkkaustöissä äärettömän laiska päättelemään lankoja. Yhden kaapin hylly on pullollaan pieniä liinoja, jotka muuten olisivat ihan käyttökelpoisia, mutta ne langanpäät... Ja entäs ne korit... yhtä lukuunottamatta jokaisessa päättelemättömät langat liehuivat iloisesti tuulessa (nolo). Eli eikun neula käteen ja hommiin!

1 kommentti:

  1. Tuo viimeinen pussukka on aivan ihana!

    ps
    http://your-skinny-love.blogspot.fi/

    VastaaPoista