maanantai 27. elokuuta 2012

Paperitekniikan ihanuudesta ja kurjuudesta

Paperitekniikka (foundation paper piecing) jakaa näköjään mielipiteet kahtia, toiset tykkää ja toiset ei. Eikä siinä mitään, kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta :-) Itse tutustuin ko. tekniikkaan ensimmäisellä tilkkutyö-kurssillani ja ihastuin siihen ihan satasella. Tuottihan se aluksi päänvaivaa, että miten päin ne kangaspalat piti laittaa, mutta kyllä sen nopeasti hoksasi. Omalla kohdallani paperitekniikasta on todella paljon hyötyä silloin, kun haluan tehdä jotakin kokoon 1:12, siis nukkekotikokoista tilkkutyötä.


Tuo sydäntyyny on ensimmäinen nukkekotiin paperitekniikalla tekemäni tyyny. Se on hiukkasen liian suuri, vaikka toisaalta onhan tyynyjäkin eri kokoisia :-). Purjevene-aiheisen tyynyn tein seuraavaksi ja se onnistui mielestäni paremmin kuin hyvin.


Tämäkin on tehty paperitekniikalla. Malli on hyvin simppeli, mutta lähdepä tuota tekemään paloista...

Koska olen keskeneräisyyksien mestari, en ole saanut yhtään 1:1-kokoista paperitekniikkatyötä valmiiksi, mutta erilaisia malleja olen kokeillut melkoisesti.


Tämän tintin ohjeen löysin Quilters Newsletter-lehden numerosta 9-10/2008.

Laitan tähän muutaman linkin englanninkielisille paperitekniikan ohje-sivulle, jos joku ei vielä ole ehtinyt kyseiseen aiheeseen tutustua:

Foundation Paper Piecing Tutorial
- Quilter's Cache - Practice Paper Piecing

Onneksi tilkkutyö-maailma on niin laaja, että sieltä löytyy varmasti jokaiselle se mieluisin tekniikka :-)

5 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen lintunen ja nuo nukkekotityynyt ovat ihan mielettömiä. Täytyy kyllä tutustua tekniikkaan tarkemmin. Itse hurahdan aina mekaanisiin 1000 toistoa tyyppisiin töihin ja mielellään tuplaan määrän.

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo pikkutyynyt, minulta jäisi näillä sormilla tekemättä. Lintuhan suorastaan ennustaa uutta kevättä!

    VastaaPoista
  3. Ai että nukkekotikokoa! Upeaa! Hienoa, että esittelet minikokoisia töitä. Juuri tuollaisilla olisi minunkin pitänyt harjoitella eikä yrittää heti liian vaikeaa, mutta projektinani oli tutkia nimenomaan variskuvani näkökulmasta asioita. Onneksi tosiaan tilkkutyömaailma on laaja ja tietoja mahdollisuuksista voidaan jakaa blogien kautta ja saada kannustavia kommentteja. Olisi kivaa nähdä lisää paper piecing tuotoksiasi.

    VastaaPoista
  4. töissäsi näkyy aivan loistavasti paperi-tekniikan oivallisuus, Kiitos!

    VastaaPoista