sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Elämä kolhii

No höh! Ihan mahdottomasti haluaisin ommella, mutta nyt ei vaan suju. Viime maanantaina tiistaina kävin hammaslääkärissä armottoman hammassäryn kanssa (alkoi jo viikonloppuna) ja syyksi kolotukseen selvisi noin 20 vuotta sitten paikatun hampaan tulehtunut hermo. Päivystyksessä sille ei tehty muuta kuin laitettiin koloon jotain lääkettä ja väliaikainen paikka päälle. Seuraavaksi vuorossa juurihoito, mutta sitä joudun odottamaan marraskuun lopulle asti :-( "Kiva" syödä särkylääkkeitä toista kuukautta.

Keskiviikkona en jaksanut unenpuutteen vuoksi mennä tilkkutyökurssille ja torstainakin olin ihan ryytynyt koko kurssin ajan. Perjantaina olikin sitten melkoisen kipeä olo (flunssa?), joten meni makoilun puolelle koko päivä. Eilinen hurahti kauppareissun lisäksi netissä käsityö-blogeissa surffatessa. Ja tänään aamulla tietokone päätti sanoa yhteistyösopimuksen irti. Mikään ei ole ikuista, ei edes tietokoneet. Onneksi oli varakone olemassa, mutta sen käyttökuntoon saattaminen vei useamman tunnin, eli ei taaskaan käsitöitä.

Mutta täytyy yrittää ajatella positiivisesti: kyllä täältä taas noustaan :-)

3 kommenttia:

  1. Voi ressu, mutta onneksi juuihoitokin on hoitoa ja siitä selviää.

    VastaaPoista
  2. Voi sinua Anita-parka. Niinhän se tupaa olemaan, kun jotakin ikävää sattuu,niin siitä alkaa ikävien sattumusten sarja. Toivottavasti olo paranee ja sinun positiivinen asenne pitää toivoa yllä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustavista kommenteista, Soile ja Arja :)

    VastaaPoista