sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lämmintä paleleville

Osallistuin taas tänä syksynä Vantaan Aikuisopiston "Autetaan ommellen ja neuloen" -kurssille. Huonoa onnea oli kyllä taas matkassa roppakaupalla, kun tuli poissaoloja milloin sairauden, milloin jonkun muun syyn vuoksi. Mutta parhaani yritin :-)


Vaaleanpunaisen nutun olen neulonut varmaan yli vuosi sitten, mutta se oli onnistunut piiloutumaan kaikkien keskeneräisten käsitöiden joukkoon. Onneksi vihdoin löytyi. Yläkuvan vasemmanpuolimmaisen nutun neuloin ollessani pojan kanssa kolme päivää sairaalassa. Varmaan hoitajia ja lääkäriä huvitti, kun näkivät minut aina kudin kädessä. Ai niin, yläkuvan keskimmäisestä on puolet neulottu samalla reissulla. Piti välillä käydä hakemassa kotoa lisää lankaa :-) Eipähän käynyt aika pitkäksi. Näiden neulomusten lisäksi ehdin ainoastaan leikkaamaan ekalla kerralla erinäisiä trikoopipon kappaleita ja viimeisellä kerralla ompelemaan collegehousun saumoja.


Muut naiset olivat sitten sitäkin ahkerampia:












Kaiken kaikkiaan saimme aikaiseksi 213 vaatetta lähetettäväksi apua tarvitseville. Ja tällä kerralla teimme yhteisen päätöksen, että kaikki vaatteet lähtevät SPR:n kautta maailmalle. Ja tammikuussa taas jatketaan!

7 kommenttia:

  1. Hienoa, että pienet saavat lämpöisiä nuttuja ja sukkia. Valtaasti niitä olikin syntynyt.

    VastaaPoista
  2. Kyllä olette olleet ahkeria! Ikinä noita ei ole liikaa, mutta nyt on aikamoinen kasa lämmikettä jaettavaksi.

    VastaaPoista
  3. Aivan uskomattoman paljon olette tehneet ja pienille lämmintä!

    VastaaPoista
  4. Ihanan ahkeria olette olleet! Respektiä!
    Joo, kiitos lahjasta! Kaikki ihanuudet tuli perille :) Epäonnisesta ei ole kuulunut enää mitään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kaikki loput nimpparisankarit saavat omat pakettinsa ilman hämminkiä :-)

      Poista