Nypläys-kuvia ei ole näköjään tänne tullut laitettua ensimmäisiä harjoituksia lukuunottamatta. No, ihan hirveästi en ole nyplännyt, kahdella kurssilla muistaakseni kävin. Se on kyllä kivaa, mutta jotenkin muut käsityöt ovat olleet uudempien "käsityötekniikoiden" tiellä. Mutta ihan varmasti jonain päivänä kaivan tyynyn esille ja alan virkistämään muistia. 

Tässä muutama lukutoukka-kirjanmerkki, jotka olen tehnyt ihan kotioloissa. 

 

Tarpeellista tavaraa

Veikkaan, että aika moni ompelua harrastava tuskailee joskus sen kanssa, että irrallisia ompelukoneen neuloja ajelehtii siellä sun täällä ja sitten pitäisi selvittää, mikä neula on kyseessä. Itse en enää selviä siitä ilman suurennuslasia. Kun sitten näin kuvan ompelukoneneuloille tarkoitetusta neulatyynystä tiesin, että sellaisen tarvitsen. Toteutukseen meni hetki (lue: vuosi) jos toinenkin, mutta parempi myöhään jne.

 

Nyt on paikka ompelukoneneuloille, jippii! 

 

Mistähän aloittaisi?

 ... nimittäin blogin päivityksen eli kuvien ja selostusten lisäämisen? Johan tuosta edellisestä postauksesta on vierähtänyt melkein vuosi. Nooo, kuka niitä päiviä ja kuukausia laskee? Taidan aloittaa koruista, niitä kun on eniten. Saan monta kuvaa pois jonosta.

 Olin joskus kevättalvella hopeakoru-kurssilla ja siellä tuli jos jonkinlaista uutta oppia. 

 

Aloitettiin viikinkipunonnalla, vaikka olin joskus kauan aikaa sitten päättänyt, että en tykkää siitä ja en halua jne. Alku oli tietysti hankala, eka kerta on eka kerta, mutta sain kuin sainkin mitatun hopealangan punottua. Punosta venytettiin sellaisen reikävekottimen (jonka oikeaa nimeä en juuri nyt muista) läpi ja kun tarpeeksi olin venyttänyt ja kiskonut, niin piti todeta, että kai se on ihan ok. Olen rannekorua jopa käyttänyt. Mutta tekisinkö tuolla tekniikalla lisää koruja? Tuskin.

 

Lenkkien sahausta oli sitten vuorossa. Olin sitä kokeillut kotona vuosia sitten, joten ihan uutta ei se ollut. Tuon alemman rannekorun lenkit sahasin ja punoin kurssin aikana. (Koru on livenä huomattavasti kauniimman näköinen kuin kuvassa.) Kurssin jälkeen jatkoin sahaamista ja punontaa kotona, mutta siitä ei vielä mitään val... hups, onhan mulla valmis koru, mutta siitä en ole muistanut ottaa kuvaa. Tein kaulaketjun, josta tykkään tosi paljon ja se roikkuukin kaulassani koko ajan. (Kuva tulee sitten joskus, ehkä vuonna 2027, heh.)   

 

 

Tämän riipuksen olen tehnyt ehkä ensimmäisellä hopeasavi-korukurssilla, tai toisella, kauan kauan sitten. Suureksi hämmennyksekseni sen kurssin tuotoksista ei ole postausta, tosin itseni tuntien se ei ole mikään ihme, ainoastaan harmittava juttu. No anyways, tuon tein pojalleni, joka ei kuitenkaan halunnut sitä (lue: ei tykännyt siitä) ja se jäi pyörimään korulaatikon pohjalle. Päätin sitten ottaa sen mukaan kurssille, jos vaikka opettaja keksisi, miten voisin tuunata tuota. Ja kyllähän ope keksi...

  

 

Sahasin riipuksen kolmeen osaan, keskiosasta tuli vähän pienempi riipus ja reunapaloista korvakorut. Tykkään ainakin korviksista. 

 

Tässä kuvassa sormus, joka näyttää olevan vielä viimeistelemättä (hopealangan päät on viilaamatta) ja hopealevyn sahauksesta ylijääneistä paloista tehdyt korvikset. Tuon yksinäisen korvakorun pari on kotonani jossakin(!!!) ja tulee vastaa silloin, kun sitä vähiten odotan, jos silloinkaan. Se nimittäin onnistui lentämään reikää poratessani salamaakin nopeammin sinne jonnekin.  

Tässä sitten riipukset, jotka eivät esitä mitään, tai jos antaa mielikuvituksen laukata, ne esittävät mitä ihmeellisempiä asioita. Kävin kurssin opettajan kanssa kiivaan väittelyn siitä, saanko sulattaa aiemmalla kurssilla rikki menneet korut ja pidin pääni. Minusta noista tuli todella hauskat, vaikka eivät ole tarkkaan suunniteltuja. Sulattaminen sen sijaan oli äärettömän jännää puuhaa. 

 

Nyt syksyllä en osallistu millekään käsityökurssille, koska myöhästyin ilmoittautumisesta huonomuistisuuttani. Ehkä sitten keväällä taas. 

 

Nämä korut tein vuosi sitten pojan tyttöystävälle synttärilahjaksi. Balin hopeakukkaset ja Swarovskin lasihelmiä ja kristalli. Muutkin korunosat hopeaa.

 

Joulu meni jo

Joulu ei ole moneen vuoteen enää kuulunut suosikkeihini. Ahdistaa se muutaman päivän takia tapahtuva hössötys. Joo, eihän sitä tarvitsisi hössötää, mutta kun ne Perinteet! Piparit täytyy tehdä itse (siinä hommassa oli kyllä hyvä apulainen), pitää olla tietyt ruoat joulupöydässä ja joulukoristeet esillä ja joululiina silitettynä pöydässä ja... Sitten vielä epätoivoisesti yrittää keksiä, mitä antaa lahjaksi läheisille. No, kaikesta  huolimatta oli taas ihan mukava ja rauhallinen joulu ja taas on melkein vuosi seuraavaan :-D

Käsityöihmisenä tykkään antaa lahjaksi itse tehtyä, mutta tänä jouluna sellaisen (itse tehdyn lahjan) sai vain Rakas, joka älysi esittää toivomuksen. (Jälkikasvu ei halunnut villasukkia, niitä on kuulemma jo ihan riittävästi, heh.)

Sukkien saaja on HIFK:n jääkiekkojoukkueen kannattaja ja itse pääsi valitsemaan lankojen värit :-) Meinasi vaan käydä hassusti, kun epähuomiossa ostin ensin vain yhden kerän punaista lankaa ja eihän se kahteen sukkaan riittänyt. Vasta kolmannesta kaupasta löysin samaa lankaa ja sieltäkin vein viimeisen kerän. Näköjään joulun alla punainen on pop neulelangoissakin.

Neuloosi jäi päälle ja tein itsellenikin villasukkaset, mutta niistä ei ole vielä kuvaa, kun langat on edelleen päättelemättä, hohhoijaa. 

Vanhasta uutta

Vapaaehtoistyössäni käsieni kautta virtaa lukuisia tekstiilejä ja vaatteita ja joka kerran mietin, että mitähän kaikkea niistä saisikaan aikaan, kun olisi ideoita ja taitoa. Niinpä tässä kohtaa täytyy kiittää fb:n jännittäviä algoritmeja, jotka olivat yhdistäneet mielenkiintoni kohteita ja heittivät "seinälleni" ilmoituksen koulutuspäivästä johon en voinut jättää hakematta. En, vaikka hakuaikakin oli jo mennyt umpeen muutama päivä takaperin. Päivän aiheena nimittäin oli kiertotalous tekstiili- ja muotialalla, tarkemmin upcycling. Onni ja autuus, paikkoja oli vielä vapaana ja pääsin mukaan. Päivän luento-osio oli äärettömän mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja innostava. Ideoita on tuon jälkeen suorastaan pulpunnut päähän. Pahus soikoon, pari sitkeää kevätflunssaa on rajoittanut voimia kaikkeen tekemiseen, myös käsitöihin, mutta kyllä se tästä pikku hiljaa muuttuu paremmaksi. 

Koulutuspäivä ei sisältänyt pelkkää luennointia (vaikka sitä olisi voinut kyllä kuunnella useampanakin päivänä), vaan lounastauon jälkeen pääsimme tekemään vanhasta uutta, ompelimme vanhoista farkuista vetoketjupussukat. Tutustuin sen myötä myös jännittävään (ja vähän pelottavaankin) silitysasemaan, joka jätti kyllä kotisilitysraudan jäljen kauas taakse. Sitten rakastuin ompelukoneeseen, joka huristeli farkun saumojen yli ihan kuin paininjalan alla olisi ollut ohuinta sifonkia :-D Haluan sellaisen!!! Nykyinen Husqvarna ompelee kyllä mallikkaasti tilkkutyöt ja muut ohuemmat kankaat, mutta paksujen kanssa täytyy aina vähän suostutella. 

Pussukan vuori on sekin kierrätettyä kangasta, edellisessä elämässään näytti olleen verhokappa :-)

Virheistä oppii eli harjoittelu jatkuu

 Innostuneena uudesta taidosta piti tietysti tekaista vielä yksi kirjanen...

Tässä kuvassa kaikki ok.

Tässäkään ei vielä valittamista. No joo, oli tarkoitus laittaa "kirjanmerkkinauha", mutta muistin sen vasta siinä vaiheessa, kun oli jo myöhäistä. Laitoinpa sitten tuollaiset nauhat. 

Äkkiä katsottuna tässäkin ihan kelvollinen. Käytin tuohon edelleenkin sekalaisia "paperinkeräyspapereita" ja lisäksi vähän uudempia kuviopapereita sekä tapettia. Sivujen reunat ovat ihan tarkoituksella röpelöiset, en halunnut niistä "teollisen" suoria. 

Sitten se virhe: kaikessa tekemisessä (varsinkin uudessa) minua vaivaa malttamattomuus ja kiirehtiminen ja silloin en muista tarkistaa jokaista pikku yksityiskohtaa, niin kuin esimerkiksi sitä, että  asettuuko kirja-aihio liimausvaiheessa keskelle kansia. Ei asetu, sivut ovat pari milliä liian alhaalla, kääk! No, virheistä olen oppinut lukuisia kertoa aiemminkin ja tuossa pysyvä muistutus asiasta :-)

Nyt on kuitenkin aika laittaa kirjamateriaalit syrjään ja paneutua kangasvuoren pienentämiseen.

Sivuja kansien väliin

Kuluvan vuoden ensimmäisellä kurssilla tuli taas opittua uutta, nimittäin kirjansidontaa. Yritin joskus aiemminkin päästä kyseiselle kurssille, mutta koronapahuksen vuoksi se silloin peruuntui. 

Kurssilla opeteltiin länsimaista kirjansidontaa ja kolmen päivän aikana oli tarkoitus saada valmiiksi vähintään yksi kirja. Kirjansidonnassa on paljon eri vaiheita ja sen vuoksi tahti oli melko tiivis, mutta kivaa puuhaa se oli. 

Tämä oli ns. ykköskirjani ja sen sain valmiiksi ennen kolmannen päivän päättymistä. Kotona piti tuotos vielä laittaa puristukseen painon alle, että kannet kestävät suorina. Olen tuohon varsin tyytyväinen. Erityismateriaaleja (tukinauha, harso, kapiteelinauha ja kirjansidontaliima) lukuun ottamatta kaikki tarvittava löytyi kotoa.

Tämän kirjan ehdin saada kurssin aikana puoliväliin. Kansien päällystys ja kansitus jäivät kotona tehtäväksi. Kirjan päällikankaan löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. En tuolloin vielä tiennyt, mitä siitä tulisi, mutta se sopi tähän tarkoitukseen kuin nenä päähän. 

Täytyy vielä kertoa, että olen nuoruudesta asti ollut varsinainen paperihamsteri; en koskaan heitä esim. osittain käytettyjä vihkoja tai lehtiöitä pois. Yhtään liioittelematta molempien valmistuneiden kirjojen sisäsivut ovat useita vuosikymmeniä odottaneet jatkokäyttöä 😏

Laitan tähän vielä muutaman kuvan ykköskirjan tekovaiheista:

Sidontavaihe

Sivut, tuki- ja kapiteelinauhat sekä harso liimattu.

Kansien päällystysvaihe.

Kurssipäivien aikana virisi idea kahteen uuteen opeteltavaan asiaan, joten ei lopu tekeminen kesken 😀

Vaihteeksi virkkausta

Hyvä ystävä pyysi minua virkkaamaan lippiksen. Olin ensin vähän skeptinen, sillä en sellaista aiemmin ollut tehnyt, mutta sain vinkiksi aiemmin käytössä olleen virkatun lippalakin. Sen ja netin erinäisten ohjeiden kautta onnistuin saamaan aikaan "tuotteen", joka kyllä muistuttaa lippistä erehdyttävästi, vaikka itse sanonkin ;-)