Vaihteeksi virkkausta

Hyvä ystävä pyysi minua virkkaamaan lippiksen. Olin ensin vähän skeptinen, sillä en sellaista aiemmin ollut tehnyt, mutta sain vinkiksi aiemmin käytössä olleen virkatun lippalakin. Sen ja netin erinäisten ohjeiden kautta onnistuin saamaan aikaan "tuotteen", joka kyllä muistuttaa lippistä erehdyttävästi, vaikka itse sanonkin ;-) 

Taas yksi valmistui

 

Laukkuja ei koskaan voi olla liikaa, on ainakin minun periaate :-) Tämän tekeleen aloitin viime syksynä, mutta oli jäänyt siihen vaiheeseen, että olkahihna puuttui. Tänään löytyi jostain sopiva energianpuuska ja sain hihnan ommeltua ja laitettua sen vielä paikoilleenkin. Päällisen tein parista sisustuskankaan näytepalasta ja muistaakseni vanhasta mokkanahkaisesta hameesta. Luonnollisesti unohdin kuvata sisäpuolen, mutta se on vaaleaa puuvillakangasta ja siellä on vetoketjullinen tasku ja pari lenkkiä. 

Ps. Se edellinen laukku ei sitten ollutkaan ihan niin täydellinen kuin luulin, sillä totesin ensimmäisellä käyttökerralla olkahihnan jääneen liian lyhyeksi. Ja niin kuin olin mittaavinani pituuden aiemmin tekemästäni laukusta. Aina ei onnistu, mutta onneksi asian voi korjata... sitten joskus...

Omakin toive toteutui

 

Sain vihdoin itsellekin tehtyä kesälaukkusen. Olen tällä samalla mallilla tehnyt toisenkin laukun ja se on lähes päivittäisessä käytössä osoittautunut erittäin hyväksi, joten miksipä helppoa mallia vaihtamaan. Tässä laukussa kaikki muu paitsi tukikangas ja ompelulangat on kierrätettyä: päällikangas Finlaysonin verhokapasta, vuorikangas jostakin jämäpala ja vetoketju vanhasta takista. 

Nyt muistin ottaa kuvan sisäpuoleltakin. Kaksi taskua lisäsin, tuohon toiseen mahtuu puhelin. Eiköhän tällä pärjää tämän kesän :-)

Toiveen toteutus

Pitkästä aikaa tuli virkistettyä muistia metallikehyslaukun tekemisestä. Eihän se mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatii huolellisuutta etenkin kehyksen kiinnittämisvaiheessa. Mutta mitäpä sitä ei tekisi, kun tärkeä ihminen kauniisti pyytää 😊 

Ja kivahan tuota oli tehdä. Kaavakin oli tallessa juuri tuohon kehykseen, niin ei tarvinnut alkaa piirtämään. Perfektionisti-minä tosin löysi muutaman ei-täydellisyyden valmiista laukusta, mutta toivottavasti saaja on tyytyväinen. Laitettakoon vielä muistiin, että ihan ensimmäisen kerran laitoin olkahihnaan "säätösysteemin" eikä varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun ei ollut ollenkaan vaikeaa. Sisäpuolen unohdin luonnollisesti kuvata, mutta vuori on vaaleaa tasaraitaa. Lisäsin myös pikkutaskun ja avainlenkin.

(Ja ihan varmuudeksi mainitsen, että laukku meni lahjaksi, eli raha ei vaihtanut omistajaa. Kyseisen kankaan valmistajan kohdalla oleellinen tieto 😏)

Löytö

     

Aloin eilen penkomaan keskener... korjaan, yhtä keskeneräisten käsitöiden laatikkoa ja sieltä löytyi ihan valmis työ, jonka olemassaoloa en edes muistanut. Jollain tilkkutyökurssilla tuon olen tehnyt ja jos en ihan väärin muista, niin se meni opiston kevätnäyttelyyn saman tien, ainakin takapuolella oli hakaneulalla kiinni nimi ja yhteystiedot. No, joka tapauksessa kiva löytö. Hetki piti miettiä, että mikähän tuo on, mutta sitten muistin, että sehän on nukenpeitto! Tai miniquilt toisella kielellä :-) Olen jo hyvin kauan haaveillut tekeväni paaaaaljon minipeittoja, kun minulta ei tunnu nuo suuret valmistuvan, huoh. (Ps. Ripustin tuon seinälle kuvauksen ajaksi ja siksi näyttää vähän vinkuralta, mutta kyllä se ihan suora on, heh.)

Toivelahja

"Lapsella" on tällä viikolla syntymäpäivä ja hän sai jo vähän etukäteen lahjansa, jota toivoi ensimmäisen kerran muistaakseni vuosi sitten. Tai kaksi... hmmm... No, parempi myöhään jne.

Marimekko on kuulemma nuorten/nuorten aikuisten suosiossa, niin meilläkin. Yhden ison Marimekko-kankaisen kassin olen pojalle jo tehnyt, mutta pyyntö tuli vielä tuollaiseen Lisko-kuosiseen. Ongelmana oli, että juuri TUOTA kangasta minulla ei ollut enää kuin pieniä paloja ja suikaleita. Ajattelin sitten tehdä kassin niistä paloista ja yhdistellä siihen jotakin yksiväristä, mutta kangasvaraston tarkempi tutkiminen kannatti, sillä löytyi vielä yksi lähes täydellisen kokoinen pala. "Lähes" siksi, että toiveena oli taas sellainen suuri kassi, johon mahtuisi puoli omaisuutta, mutta nyt joutui tyytymään pienempään. Jos en ihan väärin ymmärtänyt, niin saaja oli lahjaansa varsin tyytyväinen :-) 

Ps. Täytyy vielä mainita, että itsekin olin hyvin tyytyväinen; kangasvarasto pieneni taas hitusen, kun yksi vuosia(!) kaapissa odottanut kangaspalanen pääsi hyötykäyttöön. Voi hirvitys, miten aika kuluu... olen ommellut tuosta kankaasta aamutakin vuonna 1997! Siitä voi sitten huvikseen laskeskella, kuinka kauan kangaspala on odotellut...

Menneen talven satoa

Tuli edellisessä postauksessa mainittua villasukat. Tartuin vihdoin härkää sarvista ja laitan nyt kuvat tänne, että voin joskus myöhemmin ihmetellä, mitä on tullut tehtyä.

Sukkavimma alkoi ylemmistä, kun poikani sanoi tarvitsevansa uudet villasukat. Mitäpä äiti ei lapsen eteen tekisi? Langanpäät kyllä päättelin ennen kuin luovutin sukat eteenpäin. Alemmat sukat (kuvassa myös ennen lankojen päättelyä) menivät joululahjaksi pojan tyttöystävälle. (Pahoittelut kuvan laadusta.)

En tiedä, mikä häiriö aivoissa tapahtui tuossa kohdassa, kun ihan kirjoneuletta (joskin erittäin yksinkertaista) päätin omiin sukkiini neuloa. Sininen on lempivärini, huomaako sen? :-D

Sitten piti jo alkaa kaivelemaan lankavarastoja. Ihan ei osu raidat kohdilleen, mutta viis siitä, sillä tykästyin noihin heti. 

Ja koska innostuin niin paljon noista lyhytvartisista, piti tehdä vielä toiset sinisistä(!) jämälangoista. 

Noiden lisäksi on vielä yhdet vaaleanpunaiset, joista (yllätys, yllätys) on langat päättelemättä, joten en viitsinyt niitä kuvata tähän hätään. Mutta kaiken kaikkiaan hämmentävä sukkabuumi...

Luovuus valloilleen

Voi, miten paljon käsitöitä onkaan suunnitelmissa, milloinkahan vaan saisi kaikki toteutettua? Viime talvena ylitin itseni ja neuloin viidet villasukat siitäkin huolimatta, että en ole mitenkään innokas sukkien neuloja. Kuvan ottaminen sukista on kyllä osoittautunut ylivoimaiseksi, höh.

Koronakin tuli sairastettua kolmesta rokotteesta huolimatta. No, onneksi ei ollut mikään hirveän kamala, kurkkukipu oli pahin ja sitä kesti viisi päivää. Mutta koskaan ei ole kiva olla kipeänä, joten nyt saisi kaikki taudit pysyä kaukana mahdollisimman kauan.

Asiaan, nimittäin tuohon otsikossa mainittuun luovuuteen. Löysin kankaita penkoessani palan vohvelikangasta, johon joskus 20-30 vuotta sitten olen kirjonut "perinteistä" vohvelikirjontaa, yrityksenä jäljitellä pikkutyttönä lastentarhassa tekemääni patalappua. (Kyseinen tekele on ikävä kyllä vuosien saatossa pois heitetty, liekö mennyt rikki kovassa käytössä.) 

Muistaakseni olin ajatellut tehdä tuosta uuden patalapun, mutta se on jäänyt ajatuksen asteelle. Sitä on siis ollut jo silloin liikkeellä, hahah :-D Luin vähän aikaa sitten artikkelin (Ihana-lehti, 5/2020), jossa käsityönopettaja esitteli koululaisten tänä päivänä tekemiä vohvelikirjontatöitä ja häikäistyin, miten hienoja ne olivat! Opettaja kertoi, että oppilaat ovat suunnitelleet töissä käyttämänsä pistot itse ja siitä jotenkin virisi idea jatkotyöstää tuota omaa tekelettä.

Ja tähän liittyy tuo otsikon luovuuden valloilleen päästäminen. Eipä uskoisi, miten vapauttavaa ja rentouttavaa voi olla langan pujottaminen kankaaseen ilman ainaista ohjeen tuijottamista. Kotoa löytyvät langat eivät värimaailmaltaan olleet kovin ihania, mutta innostus iski niin täysillä, etten mitenkään malttanut odottaa lankakauppaan pääsemistä. Seuraavana vuorossa olisi tuon jatkotyöstäminen joksikin "tuotteeksi" ja se ei tällä kerralla tule olemaan patalappu :-D