keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Lintu istui oksalla...


Tämän päivän kurssilla oli vuorossa taas tilkkutöiden alkeita. Toiset viimeistelivät vielä kassejaan, mutta muutama aloitteli jo paperitekniikkaa. Itse kaivelin mukaan "omalta alkeiskurssiltani" pari keskeneräiseksi jäänyttä paperitekniikkatyötä ja sainkin ne mukavasti edistymään. Aika loppui vaan kesken, joten ihan valmiiksi en niitä saanut. Mutta nyt en enää laita niitä hautumaan laatikon perukoille, vaan hoidan homman loppuun.

Tuo tirppa on kulkenut tilkkutyökansioni välissä kerrasta toiseen ja päätin tehdä sillekin jotain. Kun en muutakaan keksinyt, tekaisin patalapun :-) Niitä tarvitaan aina.


Hieman vaikeaksi kävi tämä postaus, kuvassa syy :-)

Turo: Oi palvelija, oletko huomannut, että on iltapala-aika?

Hmmm, ei tuota vaativaa tuijotusta voi ohittaa.

maanantai 24. syyskuuta 2012

20 - 14 = 6


Viisi uutta isoäidin blokkia valmistui tänään. Yhteensä blokkeja on nyt 14, joten enää kuusi puuttuu. (Ihan kiva olisi, jos saisi vielä kuvia joissa värit olisivat oikein, mutta kun ei niin ei.)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kompassi edistyy



Eihän niitä kahta palasta löytynyt, ei kotoa eikä luokasta. Eipä siinä muu auttanut, kuin piirtää osat uudestaan. Sitten ompelua ja silitystä ja ompelua ja... Tuota olen joskus ennenkin tehnyt ;-) Keskusympyrän applikoinnin jälkeen kompassini näyttää tuolta. Seuraavaksi upotus taustakankaaseen. En meinaa millään osata päättää taustan väriä, jahkailen mustan ja vaaleansinisen välillä. Olen suunnitellut tuohon jo reunakaitaleen... eikun sen kaitaleen ennen reunusta, mikä se nyt on nimeltään??? Tähän asti olen oikein tyytyväinen tulokseen, mutta nyt täytyy edetä hitaasti ja harkiten, etten pilaa hyvää alkua.

Jatkuu...

torstai 20. syyskuuta 2012

Näyttelyssä nähtyä

Kävin tänään toisen  kerran Vantaan Tilkkutiiraajien 15-vuotisjuhlanäyttelyssä Tikkurilan kirjastotalon Pisto-galleriassa. Ensimmäisen kerran kävin viime viikolla, mutta oli pakko mennä uudestaan ihastelemaan :-) Olisi tehnyt mieli kuvata kaikki työt, mutta tässä muutamia:


Hauskoja lehmä-aiheisia peittoja oli neljältä tekijältä. Tässä yksityiskohta yhdestä peitosta.


Moderneja tilkkutöitä.


Laukkuja oli useita, tässä muutama.


Tilkkutyöakvarellia.

Kaikki muutkin työt olivat hurmaavia. Kiva oli myös nähdä muutamia tuttuja tilkkutyökurssilaisia aiemmilta kursseilta :-) Voi vaan toivoa, että itse pystyisi joskus tulevaisuudessa edes lähelle tuota tasoa, huoh...

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ensimmäinen laukku


No ei ihan ensimmäinen laukkuni, mutta eka tilkkukassi, jonka olen saanut valmiiksi :-) Ts. pidin lupaukseni! Laukku on tehty ompelemalla kaitaleet suoraan ohuthuopaan kiinni, helppoa kuin heinänteko, heh.

Kukaan ei osaa kuvitellakaan, miten onnellinen olen saatuani kassin valmiiksi. Niin kuin olen aiemmin kertonut, olen keskeneräisten töiden mestari, joten tämä on minulle suuri saavutus. Onnittelen itseäni :-) Kyllä nyt kelpaa mennä tilkkutyökurssille kankaat ja ompelutarvikkeet itse tehdyssä kassissa :-D

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kadonneet kompassin palaset


Voi himputin himputti! Olen hukannut kaksi palaa kompassista! Ovat ehkä jääneet käsityöluokkaan torstaina, arrrggghh :-( No, ei kai auta muu, kuin piirtää uudet pohjat ja ommella uudestaan. Onneksi en ollut ehtinyt ommella kuin kaksi palaa molempiin kadonneisiin, joten ei iso työ mennyt hukkaan.

Tuo on siis tehty paperitekniikalla. Kompassi (mariner's compass) koostuu kahdeksasta palasta, joista jokainen on jaettu kuuteen osaan. Keskelle applikoidaan ympyrä ja koko kompassi upotetaan taustakankaalle. Vaikka ommeltavaa onkin paljon, tuo on kuitenkin varsin selkeä malli ja palat ovat helppoja ommella. Tykkään.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Alkeita

Niin kuin tuossa aiemmin kerroin, tänä syksynä osallistun kahdelle tilkkutyökurssille. Tuo johtuu siitä, että eräs toinen käsityökurssi tulee suurella todennäköisyydellä peruuntumaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi ja halusin kuitenkin ohjelmaa kahdelle päivälle. Onneksi toisessa tilkkuilu-ryhmässä oli vielä tilaa. Siispä keskiviikkoisin tilkkutyön alkeita ja torstaisin jatkokurssia :-D Oli vain hyvä päästä kertailemaan perusasioita,  sillä aina sieltä jotain uuttakin tarttuu mukaan. Ja osa on unohtunut.


Ihan hölmö kuva ja kangaskin meni skannerissa ruttuun, mutta enpäs paljastakaan vielä, mitä aloitin tämän päivän kurssilla tekemään :-) Ja nyt vannon kautta kiven ja kannon, että tuo työ valmistuu ja vieläpä lähiaikoina! Jos ei ennen seuraavaa keskiviikkoa niin ainakin heti sen jälkeen. Siis kuvan työ nähdään valmiina ennen kuin syyskuu on lopuillaan. Se on sitten sovittu!!! :-D

Huomenna sitten vähän toisenlaiset kuviot ja ellen ihan väärin muista, opettaja mainitsi sanan "paperitekniikka" ;-D Näistä on hyvä syksy aloittaa :o)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Hempeää


Haikealta tuntuu, mutta elämä jatkuu. Tein valmiiksi viikonloppuna kesken jääneen blokin. Varsinaista hempeilyä :-) (9 valmiina, 11 puuttuu.)

maanantai 10. syyskuuta 2012

Surullinen päivä

Kyllähän sen tietää lemmikkiä ottaessaan, että jonain päivänä siitä joutuu luopumaan, mutta kun se päivä koittaa on suru aina suuri. Meidän pieni gerbiilipoika Papu jouduttiin tänään "nukuttamaan" sairauden vuoksi. Jotenkin tuntuu hassulta itkeä niin pienen eläimen vuoksi, mutta ei se ikävä kokoa katso ;-(


Papu on joku tuosta seitsemän gerbiilivauvan keosta 13.3.2011. Ovat tuossa päivää vaille kahden viikon ikäisiä. Yllätysvauvoja :-) Oltiin nimittäin ostettu edellisenä kesänä kaksi gerbiiliä, veljekset. Hämmästykseni oli suuri, kun 1.3.2011 löysin häkistä kasan punaisia toukan näköisiä poikasia :-) Neljä poikasista vietiin aikanaan takaisin eläinkauppaan uusiin koteihin sijoitettavaksi ja meille jäivät Papu ja kaksi gerbiili-siskoa vanhemmilleen seuraa pitämään. Ja sillä kertaa tytöt ja pojat sijoitettiin visusti erilleen :-)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Vähän edistystä



Olenpas ollut ahkera :-) Viisi uutta blokkia "isoäidin peittoon" eli nyt valmiita on yhteensä kahdeksan. Siispä puuttuu enää/vielä 12 blokkia. Hissukseen eteenpäin...

En tykkää yhtään syksystä, mutta yksi asia siinä on mukavaa: aikuisopiston kurssit alkavat :-) Tänä syksynä tilkkutöitä tuleekin oikein aimo annos, sillä ilmoittauduin peräti kahdelle kurssille.

torstai 6. syyskuuta 2012

Onni on valmis käsityö

Nyt olen super-tyytyväinen itseeni, kerrankin. Valittelin edellisessä postauksessa pöytätabletin epäonnistumisesta. Vaikka kyseessä olikin "vain" tilkkutyökurssilla tehty kokeilu, harmitti silti ihan vietävästi ja niinpä tein jotain sellaista, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni. Otin ratkojan ja ratkoin reunakaitaleen ja tikkaukset pois!


Sen jälkeen uusi tikkaus, koko pala kahtia, reunakaitaleiden ompelu ja kas, sain valmiiksi kaksi mukinalusta. Yhtäkkiä siitä aika tylsästä kokeilupalasta tulikin jotain ihan kivaa, itse ainakin tykkään noista tosi paljon.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Lisää autoilua

Nyt suututtaa ja paljon. Innostuin tuossa iltapäivällä tekemään "tablettia" yhdestä tilkkutyökurssin kankaanpilkkomis-kokeilun tuloksesta. Olin tyytyväinen, että "taas" saisin jotain valmista aikaan, mutta työstä tuli niin typerä, etten taida kehdata laittaa kuvaa näytille. Innostuin vähän liikaa tikkauksissa, tyhmä minä :-( No, tulipahan harjoiteltua reunuksen ompelua. Lohdutukseksi piti jatkaa autoilua:


Tällä kertaa vuorossa sininen auto :-)


Ja mitähän minä näillä kaavoilla sitten teen? Lapsikin on jo sen verran iso (12 v.) ettei taida haluta auto-seinävaatetta huoneeseensa.

Jaahas, nyt näköjään pännii kaikki, joten parasta lähteä iltapalalle ja nukkumaan.

Autokaavan hienosäätöä

Kaikkien tietokoneohjelmien käytössä voi kehittyä, niin myös käyttämässäni tilkkutyö-ohjelmassa. En ole siinä vieläkään mikään mestari, mutta jatkan opiskelua. Jotenkin on vaan hauskaa kokeilla, miten saada aikaan kuvasta tilkkutyömalli. Auto on mielestäni melkoisen helppo harjoituskohde, ehkä. Tein tänään uuden version punaisesta autosta, hieman tarkemman hieman pyöreämmillä renkailla :-)



Se on tietysti tosiasia, että mitä todenmukaisemman mallista tekee, sitä enemmän siinä on ommeltavia osia.

Apua! Nyt tuli mieleen, että eihän vaan kukaan ajattele, että haluan matkia Kvilttaajan hienoa varis-projektia? Se ei mitenkään ole tarkoitukseni. Innostuin vaan leikkimään tuolla ohjelmalla ja ajattelin jakaa kokeiluni tulokset muiden iloksi(?) ja ihmeteltäväksi :-)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Oppia ikä kaikki

Voi että mä tykkään vanhoista suomalaisista sananlaskuista :-) (Äitini oli niissä haka ja harmittaa vieläkin, etten aikanaan tullut kirjoittaneeksi niitä muistiin.) Tänä viikonloppuna on tullut opittua yhtä ja toista tilkkutöistä, sillä mottonani on jo vuosia ollut "mitä en osaa, sen voin oppia". Ja tällä kertaa se viittaa aikaisemman postauksen "isoäidin blokkiin". Sen ensimmäisen blokin jälkeen ajattelin tosissaan, että tässä on taas yksi homma, joka ei ole mun juttu. Mutta yön yli nukuttuani alkoi kummasti tehdä mieli tarttua haasteeseen ja se kannatti. Avainsana ko. hommassa on välisilitys. Sehän kuuluu tietysti kaikkeen, mikä liittyy tilkkutöihin, mutta joskus laiskana hetkenä yritän luistaa ja lopputulos on sitten aitoa mappi Ö -kamaa.


Niinpä olenkin sitten eilen ja tänään kurinalaisesti ommellut ja silittänyt ja ommellut ja...


Tein hommaa toki sarjana, viisi blokkia oli yhtäaikaa valmisteilla, mutta kyllä siihen silti aikaa sai tuhraantumaan. Ja kyllä, blokkeja on kahden kokoisia. Pienemmät ovat kooltaan 14 x 14 cm ja isommat 23 x 23 cm. Peittoon käytän isompia, pienet sitten johonkin muuhun projektiin. Se, millä vuosikymmenellä kyseinen peitto sitten mahdollisesti valmistuu, on vielä ihan arvoitus, mutta aikaa on niin kauan kuin on elämää :-) Ja minulle tärkeintä on itse tekeminen (vaikka ihan kiva on joskus saada valmistakin aikaan). Jos peitosta tekisi saman kokoisen kuin käyttämässäni ohjeessa, puuttuisi enää 17 blokkia. Mutta jostainhan se on aloitettava.

On varmaan tosi tylsää katsella kerrasta toiseen kuvia blokeista, joissa vaihtuu vain väri, mutta tämä on minulle myös päiväkirja, josta voin myöhemmin tarkistaa tekeleitteni tekoajan :-) Ja kun minusta on kyse, niin ihan varmasti aiheet vaihtuu kerrasta toiseen :-D

Leikityttää

Eilinen päivä meni suurin piirtein seuraavasti: ompelu - silitys - ompelu - silitys - ompelu... Vielä muutama ompelu ja silitys ja sitten voin laittaa kuvia :-) Tänä aamuna sen sijaan iski leikkimieli ja leikkikaluna oli Quilt Assistant - ohjelma.


Pieni punainen autohan se siinä :-) Yritin saada aikaiseksi ihan yksinkertaista autoa, mutta täytynee jatkaa vielä yritystä, sillä aika monta osaa siinä edelleen on:


Heh, hauska ohjelma :-) (Ja muistutuksena: kuvat suurenevat klikkaamalla.)