Jotain valmista!

Eilen illalla tapahtui jotain sellaista, joka on minulle melko poikkeuksellista, sain nimittäin yhden käsityön valmiiksi!!!

Saanko esitellä, virkattu torkkupeitto 😊 Tuo on ollut monen vuoden projekti, koska kesäisin sen virkkaaminen olisi ollut liian hikistä ja välillä ranteiden nivelrikkokivut ovat olleet esteenä. Ja välillä on ollut joku lankapuutos. Mutta aloittamisesta asti joka vuosi olen edennyt pätkän ja nyt se on valmis, jippii! En osaa sanoin kuvailla, miten iloinen ja onnellinen olin illalla ja olen edelleen. Tänä syksynä peitto on lämmittänyt jo monta kertaa, ihan keskeneräisenäkin. Ja siinä samalla oli hyvä tunnustella sopivaa pituutta. Peiton kooksi tuli 148x166 cm. En tähdännyt mihinkään tarkkaan mittaan, vaan päätin arvioida sitä työn edetessä. Hyvä mitta on minulle 😊 Langat ovat villasekoitetta, eivät kaikki samaa merkkiä, mutta suurin piirtein samanvahvuisia. Ja alkuun sain tuohon käytettyä monta jämäkerää.

Tässä lähikuva. Erittäin yksinkertainen virkkausmalli, mutta itse tykkäsin siitä tosi paljon, koska on äärettömän helppo ja niinpä sitä pystyi tekemään telkkaa katsellessa.

Langanpäiden päättelyssä meni hetki jos toinenkin ja siitäkin nostan itselleni hattua, koska se on usein minulle se vaikein vaihe. Peiton ympäri virkkasin ensin kerroksen kiinteitä silmukoita ja sitten kerroksen rapuvirkkausta, jota näkyy tuossa keskellä. Lanka oli pätkävärjättyä (se kai se termi on?), siitä tuo värin vaihtuminen.

Minkähän työn kimppuun seuraavaksi tarttuisi? 
 

Toukkia kirjan väliin

Nypläys-kuvia ei ole näköjään tänne tullut laitettua ensimmäisiä harjoituksia lukuunottamatta. No, ihan hirveästi en ole nyplännyt, kahdella kurssilla muistaakseni kävin. Se on kyllä kivaa, mutta jotenkin muut käsityöt ovat olleet uudempien "käsityötekniikoiden" tiellä. Mutta ihan varmasti jonain päivänä kaivan tyynyn esille ja alan virkistämään muistia. 

Tässä muutama lukutoukka-kirjanmerkki, jotka olen tehnyt ihan kotioloissa. Ohje kirjasta "Aloittelijan opas - Pitsinnypläys", tekijät Gilian Dye & Adrienne Thunder.

 

Tarpeellista tavaraa

Veikkaan, että aika moni ompelua harrastava tuskailee joskus sen kanssa, että irrallisia ompelukoneen neuloja ajelehtii siellä sun täällä ja sitten pitäisi selvittää, mikä neula on kyseessä. Itse en enää selviä siitä ilman suurennuslasia. Kun sitten näin kuvan ompelukoneneuloille tarkoitetusta neulatyynystä tiesin, että sellaisen tarvitsen. Toteutukseen meni hetki (lue: vuosi) jos toinenkin, mutta parempi myöhään jne.

 

Nyt on paikka ompelukoneneuloille, jippii! 

 

Mistähän aloittaisi?

 ... nimittäin blogin päivityksen eli kuvien ja selostusten lisäämisen? Johan tuosta edellisestä postauksesta on vierähtänyt melkein vuosi. Nooo, kuka niitä päiviä ja kuukausia laskee? Taidan aloittaa koruista, niitä kun on eniten. Saan monta kuvaa pois jonosta.

 Olin joskus kevättalvella hopeakoru-kurssilla ja siellä tuli jos jonkinlaista uutta oppia. 

 

Aloitettiin viikinkipunonnalla, vaikka olin joskus kauan aikaa sitten päättänyt, että en tykkää siitä ja en halua jne. Alku oli tietysti hankala, eka kerta on eka kerta, mutta sain kuin sainkin mitatun hopealangan punottua. Punosta venytettiin sellaisen reikävekottimen (jonka oikeaa nimeä en juuri nyt muista) läpi ja kun tarpeeksi olin venyttänyt ja kiskonut, niin piti todeta, että kai se on ihan ok. Olen rannekorua jopa käyttänyt. Mutta tekisinkö tuolla tekniikalla lisää koruja? Tuskin.

 

Lenkkien sahausta oli sitten vuorossa. Olin sitä kokeillut kotona vuosia sitten, joten ihan uutta ei se ollut. Tuon alemman rannekorun lenkit sahasin ja punoin kurssin aikana. (Koru on livenä huomattavasti kauniimman näköinen kuin kuvassa.) Kurssin jälkeen jatkoin sahaamista ja punontaa kotona, mutta siitä ei vielä mitään val... hups, onhan mulla valmis koru, mutta siitä en ole muistanut ottaa kuvaa. Tein kaulaketjun, josta tykkään tosi paljon ja se roikkuukin kaulassani koko ajan. (Kuva tulee sitten joskus, ehkä vuonna 2027, heh.)   

 

 

Tämän riipuksen olen tehnyt ehkä ensimmäisellä hopeasavi-korukurssilla, tai toisella, kauan kauan sitten. Suureksi hämmennyksekseni sen kurssin tuotoksista ei ole postausta, tosin itseni tuntien se ei ole mikään ihme, ainoastaan harmittava juttu. No anyways, tuon tein pojalleni, joka ei kuitenkaan halunnut sitä (lue: ei tykännyt siitä) ja se jäi pyörimään korulaatikon pohjalle. Päätin sitten ottaa sen mukaan kurssille, jos vaikka opettaja keksisi, miten voisin tuunata tuota. Ja kyllähän ope keksi...

  

 

Sahasin riipuksen kolmeen osaan, keskiosasta tuli vähän pienempi riipus ja reunapaloista korvakorut. Tykkään ainakin korviksista. 

 

Tässä kuvassa sormus, joka näyttää olevan vielä viimeistelemättä (hopealangan päät on viilaamatta) ja hopealevyn sahauksesta ylijääneistä paloista tehdyt korvikset. Tuon yksinäisen korvakorun pari on kotonani jossakin(!!!) ja tulee vastaa silloin, kun sitä vähiten odotan, jos silloinkaan. Se nimittäin onnistui lentämään reikää poratessani salamaakin nopeammin sinne jonnekin.  

Tässä sitten riipukset, jotka eivät esitä mitään, tai jos antaa mielikuvituksen laukata, ne esittävät mitä ihmeellisempiä asioita. Kävin kurssin opettajan kanssa kiivaan väittelyn siitä, saanko sulattaa aiemmalla kurssilla rikki menneet korut ja pidin pääni. Minusta noista tuli todella hauskat, vaikka eivät ole tarkkaan suunniteltuja. Sulattaminen sen sijaan oli äärettömän jännää puuhaa. 

 

Nyt syksyllä en osallistu millekään käsityökurssille, koska myöhästyin ilmoittautumisesta huonomuistisuuttani. Ehkä sitten keväällä taas. 

 

Nämä korut tein vuosi sitten pojan tyttöystävälle synttärilahjaksi. Balin hopeakukkaset ja Swarovskin lasihelmiä ja kristalli. Muutkin korunosat hopeaa.