Niin kuin tuossa aiemmin kerroin, tänä syksynä osallistun kahdelle tilkkutyökurssille. Tuo johtuu siitä, että eräs toinen käsityökurssi tulee suurella todennäköisyydellä peruuntumaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi ja halusin kuitenkin ohjelmaa kahdelle päivälle. Onneksi toisessa tilkkuilu-ryhmässä oli vielä tilaa. Siispä keskiviikkoisin tilkkutyön alkeita ja torstaisin jatkokurssia :-D Oli vain hyvä päästä kertailemaan perusasioita, sillä aina sieltä jotain uuttakin tarttuu mukaan. Ja osa on unohtunut.
Ihan hölmö kuva ja kangaskin meni skannerissa ruttuun, mutta enpäs paljastakaan vielä, mitä aloitin tämän päivän kurssilla tekemään :-) Ja nyt vannon kautta kiven ja kannon, että tuo työ valmistuu ja vieläpä lähiaikoina! Jos ei ennen seuraavaa keskiviikkoa niin ainakin heti sen jälkeen. Siis kuvan työ nähdään valmiina ennen kuin syyskuu on lopuillaan. Se on sitten sovittu!!! :-D
Huomenna sitten vähän toisenlaiset kuviot ja ellen ihan väärin muista, opettaja mainitsi sanan "paperitekniikka" ;-D Näistä on hyvä syksy aloittaa :o)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti