Ikävä

Nyt on käsityöt ja kaikki muukin tekeminen jäissä toistaiseksi. Jouduin maanantaina (10.11-25) luopumaan rakkaasta Turo-kisustani.

Turo täytti elokuussa 18 vuotta, joten pitkään ehdittiin olla yhdessä. Veljensä poistui muutama vuosi sitten vaikean sydänsairauden vuoksi ja sen jälkeen Turon ja minun suhde vahvistui entisestään. Turolla todettiin pitkälle edennyt munuaisten vajaatoiminta, joten muita vaihtoehtoja ei ollut kuin eutanasia. Onneksi ehdittiin viettää sairauden toteamisen jälkeen rauhallinen viikonloppu yhdessä ja siitä ei herkkuruokaa, sylityksiä ja silityksiä puuttunut. Eikä kyyneleitä. Ikävä on valtava.
 

Jotain valmista!

Eilen illalla tapahtui jotain sellaista, joka on minulle melko poikkeuksellista, sain nimittäin yhden käsityön valmiiksi!!!

Saanko esitellä, virkattu torkkupeitto 😊 Tuo on ollut monen vuoden projekti, koska kesäisin sen virkkaaminen olisi ollut liian hikistä ja välillä ranteiden nivelrikkokivut ovat olleet esteenä. Ja välillä on ollut joku lankapuutos. Mutta aloittamisesta asti joka vuosi olen edennyt pätkän ja nyt se on valmis, jippii! En osaa sanoin kuvailla, miten iloinen ja onnellinen olin illalla ja olen edelleen. Tänä syksynä peitto on lämmittänyt jo monta kertaa, ihan keskeneräisenäkin. Ja siinä samalla oli hyvä tunnustella sopivaa pituutta. Peiton kooksi tuli 148x166 cm. En tähdännyt mihinkään tarkkaan mittaan, vaan päätin arvioida sitä työn edetessä. Hyvä mitta on minulle 😊 Langat ovat villasekoitetta, eivät kaikki samaa merkkiä, mutta suurin piirtein samanvahvuisia. Ja alkuun sain tuohon käytettyä monta jämäkerää.

Tässä lähikuva. Erittäin yksinkertainen virkkausmalli, mutta itse tykkäsin siitä tosi paljon, koska on äärettömän helppo ja niinpä sitä pystyi tekemään telkkaa katsellessa.

Langanpäiden päättelyssä meni hetki jos toinenkin ja siitäkin nostan itselleni hattua, koska se on usein minulle se vaikein vaihe. Peiton ympäri virkkasin ensin kerroksen kiinteitä silmukoita ja sitten kerroksen rapuvirkkausta, jota näkyy tuossa keskellä. Lanka oli pätkävärjättyä (se kai se termi on?), siitä tuo värin vaihtuminen.

Minkähän työn kimppuun seuraavaksi tarttuisi? 
 

Toukkia kirjan väliin

Nypläys-kuvia ei ole näköjään tänne tullut laitettua ensimmäisiä harjoituksia lukuunottamatta. No, ihan hirveästi en ole nyplännyt, kahdella kurssilla muistaakseni kävin. Se on kyllä kivaa, mutta jotenkin muut käsityöt ovat olleet uudempien "käsityötekniikoiden" tiellä. Mutta ihan varmasti jonain päivänä kaivan tyynyn esille ja alan virkistämään muistia. 

Tässä muutama lukutoukka-kirjanmerkki, jotka olen tehnyt ihan kotioloissa. Ohje kirjasta "Aloittelijan opas - Pitsinnypläys", tekijät Gilian Dye & Adrienne Thunder.

 

Tarpeellista tavaraa

Veikkaan, että aika moni ompelua harrastava tuskailee joskus sen kanssa, että irrallisia ompelukoneen neuloja ajelehtii siellä sun täällä ja sitten pitäisi selvittää, mikä neula on kyseessä. Itse en enää selviä siitä ilman suurennuslasia. Kun sitten näin kuvan ompelukoneneuloille tarkoitetusta neulatyynystä tiesin, että sellaisen tarvitsen. Toteutukseen meni hetki (lue: vuosi) jos toinenkin, mutta parempi myöhään jne.

 

Nyt on paikka ompelukoneneuloille, jippii! 

 

Mistähän aloittaisi?

 ... nimittäin blogin päivityksen eli kuvien ja selostusten lisäämisen? Johan tuosta edellisestä postauksesta on vierähtänyt melkein vuosi. Nooo, kuka niitä päiviä ja kuukausia laskee? Taidan aloittaa koruista, niitä kun on eniten. Saan monta kuvaa pois jonosta.

 Olin joskus kevättalvella hopeakoru-kurssilla ja siellä tuli jos jonkinlaista uutta oppia. 

 

Aloitettiin viikinkipunonnalla, vaikka olin joskus kauan aikaa sitten päättänyt, että en tykkää siitä ja en halua jne. Alku oli tietysti hankala, eka kerta on eka kerta, mutta sain kuin sainkin mitatun hopealangan punottua. Punosta venytettiin sellaisen reikävekottimen (jonka oikeaa nimeä en juuri nyt muista) läpi ja kun tarpeeksi olin venyttänyt ja kiskonut, niin piti todeta, että kai se on ihan ok. Olen rannekorua jopa käyttänyt. Mutta tekisinkö tuolla tekniikalla lisää koruja? Tuskin.

 

Lenkkien sahausta oli sitten vuorossa. Olin sitä kokeillut kotona vuosia sitten, joten ihan uutta ei se ollut. Tuon alemman rannekorun lenkit sahasin ja punoin kurssin aikana. (Koru on livenä huomattavasti kauniimman näköinen kuin kuvassa.) Kurssin jälkeen jatkoin sahaamista ja punontaa kotona, mutta siitä ei vielä mitään val... hups, onhan mulla valmis koru, mutta siitä en ole muistanut ottaa kuvaa. Tein kaulaketjun, josta tykkään tosi paljon ja se roikkuukin kaulassani koko ajan. (Kuva tulee sitten joskus, ehkä vuonna 2027, heh.)   

 

 

Tämän riipuksen olen tehnyt ehkä ensimmäisellä hopeasavi-korukurssilla, tai toisella, kauan kauan sitten. Suureksi hämmennyksekseni sen kurssin tuotoksista ei ole postausta, tosin itseni tuntien se ei ole mikään ihme, ainoastaan harmittava juttu. No anyways, tuon tein pojalleni, joka ei kuitenkaan halunnut sitä (lue: ei tykännyt siitä) ja se jäi pyörimään korulaatikon pohjalle. Päätin sitten ottaa sen mukaan kurssille, jos vaikka opettaja keksisi, miten voisin tuunata tuota. Ja kyllähän ope keksi...

  

 

Sahasin riipuksen kolmeen osaan, keskiosasta tuli vähän pienempi riipus ja reunapaloista korvakorut. Tykkään ainakin korviksista. 

 

Tässä kuvassa sormus, joka näyttää olevan vielä viimeistelemättä (hopealangan päät on viilaamatta) ja hopealevyn sahauksesta ylijääneistä paloista tehdyt korvikset. Tuon yksinäisen korvakorun pari on kotonani jossakin(!!!) ja tulee vastaa silloin, kun sitä vähiten odotan, jos silloinkaan. Se nimittäin onnistui lentämään reikää poratessani salamaakin nopeammin sinne jonnekin.  

Tässä sitten riipukset, jotka eivät esitä mitään, tai jos antaa mielikuvituksen laukata, ne esittävät mitä ihmeellisempiä asioita. Kävin kurssin opettajan kanssa kiivaan väittelyn siitä, saanko sulattaa aiemmalla kurssilla rikki menneet korut ja pidin pääni. Minusta noista tuli todella hauskat, vaikka eivät ole tarkkaan suunniteltuja. Sulattaminen sen sijaan oli äärettömän jännää puuhaa. 

 

Nyt syksyllä en osallistu millekään käsityökurssille, koska myöhästyin ilmoittautumisesta huonomuistisuuttani. Ehkä sitten keväällä taas. 

 

Nämä korut tein vuosi sitten pojan tyttöystävälle synttärilahjaksi. Balin hopeakukkaset ja Swarovskin lasihelmiä ja kristalli. Muutkin korunosat hopeaa.

 

Joulu meni jo

Joulu ei ole moneen vuoteen enää kuulunut suosikkeihini. Ahdistaa se muutaman päivän takia tapahtuva hössötys. Joo, eihän sitä tarvitsisi hössötää, mutta kun ne Perinteet! Piparit täytyy tehdä itse (siinä hommassa oli kyllä hyvä apulainen), pitää olla tietyt ruoat joulupöydässä ja joulukoristeet esillä ja joululiina silitettynä pöydässä ja... Sitten vielä epätoivoisesti yrittää keksiä, mitä antaa lahjaksi läheisille. No, kaikesta  huolimatta oli taas ihan mukava ja rauhallinen joulu ja taas on melkein vuosi seuraavaan :-D

Käsityöihmisenä tykkään antaa lahjaksi itse tehtyä, mutta tänä jouluna sellaisen (itse tehdyn lahjan) sai vain Rakas, joka älysi esittää toivomuksen. (Jälkikasvu ei halunnut villasukkia, niitä on kuulemma jo ihan riittävästi, heh.)

Sukkien saaja on HIFK:n jääkiekkojoukkueen kannattaja ja itse pääsi valitsemaan lankojen värit :-) Meinasi vaan käydä hassusti, kun epähuomiossa ostin ensin vain yhden kerän punaista lankaa ja eihän se kahteen sukkaan riittänyt. Vasta kolmannesta kaupasta löysin samaa lankaa ja sieltäkin vein viimeisen kerän. Näköjään joulun alla punainen on pop neulelangoissakin.

Neuloosi jäi päälle ja tein itsellenikin villasukkaset, mutta niistä ei ole vielä kuvaa, kun langat on edelleen päättelemättä, hohhoijaa. 

Vanhasta uutta

Vapaaehtoistyössäni käsieni kautta virtaa lukuisia tekstiilejä ja vaatteita ja joka kerran mietin, että mitähän kaikkea niistä saisikaan aikaan, kun olisi ideoita ja taitoa. Niinpä tässä kohtaa täytyy kiittää fb:n jännittäviä algoritmeja, jotka olivat yhdistäneet mielenkiintoni kohteita ja heittivät "seinälleni" ilmoituksen koulutuspäivästä johon en voinut jättää hakematta. En, vaikka hakuaikakin oli jo mennyt umpeen muutama päivä takaperin. Päivän aiheena nimittäin oli kiertotalous tekstiili- ja muotialalla, tarkemmin upcycling. Onni ja autuus, paikkoja oli vielä vapaana ja pääsin mukaan. Päivän luento-osio oli äärettömän mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja innostava. Ideoita on tuon jälkeen suorastaan pulpunnut päähän. Pahus soikoon, pari sitkeää kevätflunssaa on rajoittanut voimia kaikkeen tekemiseen, myös käsitöihin, mutta kyllä se tästä pikku hiljaa muuttuu paremmaksi. 

Koulutuspäivä ei sisältänyt pelkkää luennointia (vaikka sitä olisi voinut kyllä kuunnella useampanakin päivänä), vaan lounastauon jälkeen pääsimme tekemään vanhasta uutta, ompelimme vanhoista farkuista vetoketjupussukat. Tutustuin sen myötä myös jännittävään (ja vähän pelottavaankin) silitysasemaan, joka jätti kyllä kotisilitysraudan jäljen kauas taakse. Sitten rakastuin ompelukoneeseen, joka huristeli farkun saumojen yli ihan kuin paininjalan alla olisi ollut ohuinta sifonkia :-D Haluan sellaisen!!! Nykyinen Husqvarna ompelee kyllä mallikkaasti tilkkutyöt ja muut ohuemmat kankaat, mutta paksujen kanssa täytyy aina vähän suostutella. 

Pussukan vuori on sekin kierrätettyä kangasta, edellisessä elämässään näytti olleen verhokappa :-)

Virheistä oppii eli harjoittelu jatkuu

 Innostuneena uudesta taidosta piti tietysti tekaista vielä yksi kirjanen...

Tässä kuvassa kaikki ok.

Tässäkään ei vielä valittamista. No joo, oli tarkoitus laittaa "kirjanmerkkinauha", mutta muistin sen vasta siinä vaiheessa, kun oli jo myöhäistä. Laitoinpa sitten tuollaiset nauhat. 

Äkkiä katsottuna tässäkin ihan kelvollinen. Käytin tuohon edelleenkin sekalaisia "paperinkeräyspapereita" ja lisäksi vähän uudempia kuviopapereita sekä tapettia. Sivujen reunat ovat ihan tarkoituksella röpelöiset, en halunnut niistä "teollisen" suoria. 

Sitten se virhe: kaikessa tekemisessä (varsinkin uudessa) minua vaivaa malttamattomuus ja kiirehtiminen ja silloin en muista tarkistaa jokaista pikku yksityiskohtaa, niin kuin esimerkiksi sitä, että  asettuuko kirja-aihio liimausvaiheessa keskelle kansia. Ei asetu, sivut ovat pari milliä liian alhaalla, kääk! No, virheistä olen oppinut lukuisia kertoa aiemminkin ja tuossa pysyvä muistutus asiasta :-)

Nyt on kuitenkin aika laittaa kirjamateriaalit syrjään ja paneutua kangasvuoren pienentämiseen.

Sivuja kansien väliin

Kuluvan vuoden ensimmäisellä kurssilla tuli taas opittua uutta, nimittäin kirjansidontaa. Yritin joskus aiemminkin päästä kyseiselle kurssille, mutta koronapahuksen vuoksi se silloin peruuntui. 

Kurssilla opeteltiin länsimaista kirjansidontaa ja kolmen päivän aikana oli tarkoitus saada valmiiksi vähintään yksi kirja. Kirjansidonnassa on paljon eri vaiheita ja sen vuoksi tahti oli melko tiivis, mutta kivaa puuhaa se oli. 

Tämä oli ns. ykköskirjani ja sen sain valmiiksi ennen kolmannen päivän päättymistä. Kotona piti tuotos vielä laittaa puristukseen painon alle, että kannet kestävät suorina. Olen tuohon varsin tyytyväinen. Erityismateriaaleja (tukinauha, harso, kapiteelinauha ja kirjansidontaliima) lukuun ottamatta kaikki tarvittava löytyi kotoa.

Tämän kirjan ehdin saada kurssin aikana puoliväliin. Kansien päällystys ja kansitus jäivät kotona tehtäväksi. Kirjan päällikankaan löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. En tuolloin vielä tiennyt, mitä siitä tulisi, mutta se sopi tähän tarkoitukseen kuin nenä päähän. 

Täytyy vielä kertoa, että olen nuoruudesta asti ollut varsinainen paperihamsteri; en koskaan heitä esim. osittain käytettyjä vihkoja tai lehtiöitä pois. Yhtään liioittelematta molempien valmistuneiden kirjojen sisäsivut ovat useita vuosikymmeniä odottaneet jatkokäyttöä 😏

Laitan tähän vielä muutaman kuvan ykköskirjan tekovaiheista:

Sidontavaihe

Sivut, tuki- ja kapiteelinauhat sekä harso liimattu.

Kansien päällystysvaihe.

Kurssipäivien aikana virisi idea kahteen uuteen opeteltavaan asiaan, joten ei lopu tekeminen kesken 😀

Vaihteeksi virkkausta

Hyvä ystävä pyysi minua virkkaamaan lippiksen. Olin ensin vähän skeptinen, sillä en sellaista aiemmin ollut tehnyt, mutta sain vinkiksi aiemmin käytössä olleen virkatun lippalakin. Sen ja netin erinäisten ohjeiden kautta onnistuin saamaan aikaan "tuotteen", joka kyllä muistuttaa lippistä erehdyttävästi, vaikka itse sanonkin ;-) 

Taas yksi valmistui

 

Laukkuja ei koskaan voi olla liikaa, on ainakin minun periaate :-) Tämän tekeleen aloitin viime syksynä, mutta oli jäänyt siihen vaiheeseen, että olkahihna puuttui. Tänään löytyi jostain sopiva energianpuuska ja sain hihnan ommeltua ja laitettua sen vielä paikoilleenkin. Päällisen tein parista sisustuskankaan näytepalasta ja muistaakseni vanhasta mokkanahkaisesta hameesta. Luonnollisesti unohdin kuvata sisäpuolen, mutta se on vaaleaa puuvillakangasta ja siellä on vetoketjullinen tasku ja pari lenkkiä. 

Ps. Se edellinen laukku ei sitten ollutkaan ihan niin täydellinen kuin luulin, sillä totesin ensimmäisellä käyttökerralla olkahihnan jääneen liian lyhyeksi. Ja niin kuin olin mittaavinani pituuden aiemmin tekemästäni laukusta. Aina ei onnistu, mutta onneksi asian voi korjata... sitten joskus...

Omakin toive toteutui

 

Sain vihdoin itsellekin tehtyä kesälaukkusen. Olen tällä samalla mallilla tehnyt toisenkin laukun ja se on lähes päivittäisessä käytössä osoittautunut erittäin hyväksi, joten miksipä helppoa mallia vaihtamaan. Tässä laukussa kaikki muu paitsi tukikangas ja ompelulangat on kierrätettyä: päällikangas Finlaysonin verhokapasta, vuorikangas jostakin jämäpala ja vetoketju vanhasta takista. 

Nyt muistin ottaa kuvan sisäpuoleltakin. Kaksi taskua lisäsin, tuohon toiseen mahtuu puhelin. Eiköhän tällä pärjää tämän kesän :-)

Toiveen toteutus

Pitkästä aikaa tuli virkistettyä muistia metallikehyslaukun tekemisestä. Eihän se mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatii huolellisuutta etenkin kehyksen kiinnittämisvaiheessa. Mutta mitäpä sitä ei tekisi, kun tärkeä ihminen kauniisti pyytää 😊 

Ja kivahan tuota oli tehdä. Kaavakin oli tallessa juuri tuohon kehykseen, niin ei tarvinnut alkaa piirtämään. Perfektionisti-minä tosin löysi muutaman ei-täydellisyyden valmiista laukusta, mutta toivottavasti saaja on tyytyväinen. Laitettakoon vielä muistiin, että ihan ensimmäisen kerran laitoin olkahihnaan "säätösysteemin" eikä varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun ei ollut ollenkaan vaikeaa. Sisäpuolen unohdin luonnollisesti kuvata, mutta vuori on vaaleaa tasaraitaa. Lisäsin myös pikkutaskun ja avainlenkin.

(Ja ihan varmuudeksi mainitsen, että laukku meni lahjaksi, eli raha ei vaihtanut omistajaa. Kyseisen kankaan valmistajan kohdalla oleellinen tieto 😏)

Löytö

     

Aloin eilen penkomaan keskener... korjaan, yhtä keskeneräisten käsitöiden laatikkoa ja sieltä löytyi ihan valmis työ, jonka olemassaoloa en edes muistanut. Jollain tilkkutyökurssilla tuon olen tehnyt ja jos en ihan väärin muista, niin se meni opiston kevätnäyttelyyn saman tien, ainakin takapuolella oli hakaneulalla kiinni nimi ja yhteystiedot. No, joka tapauksessa kiva löytö. Hetki piti miettiä, että mikähän tuo on, mutta sitten muistin, että sehän on nukenpeitto! Tai miniquilt toisella kielellä :-) Olen jo hyvin kauan haaveillut tekeväni paaaaaljon minipeittoja, kun minulta ei tunnu nuo suuret valmistuvan, huoh. (Ps. Ripustin tuon seinälle kuvauksen ajaksi ja siksi näyttää vähän vinkuralta, mutta kyllä se ihan suora on, heh.)

Toivelahja

"Lapsella" on tällä viikolla syntymäpäivä ja hän sai jo vähän etukäteen lahjansa, jota toivoi ensimmäisen kerran muistaakseni vuosi sitten. Tai kaksi... hmmm... No, parempi myöhään jne.

Marimekko on kuulemma nuorten/nuorten aikuisten suosiossa, niin meilläkin. Yhden ison Marimekko-kankaisen kassin olen pojalle jo tehnyt, mutta pyyntö tuli vielä tuollaiseen Lisko-kuosiseen. Ongelmana oli, että juuri TUOTA kangasta minulla ei ollut enää kuin pieniä paloja ja suikaleita. Ajattelin sitten tehdä kassin niistä paloista ja yhdistellä siihen jotakin yksiväristä, mutta kangasvaraston tarkempi tutkiminen kannatti, sillä löytyi vielä yksi lähes täydellisen kokoinen pala. "Lähes" siksi, että toiveena oli taas sellainen suuri kassi, johon mahtuisi puoli omaisuutta, mutta nyt joutui tyytymään pienempään. Jos en ihan väärin ymmärtänyt, niin saaja oli lahjaansa varsin tyytyväinen :-) 

Ps. Täytyy vielä mainita, että itsekin olin hyvin tyytyväinen; kangasvarasto pieneni taas hitusen, kun yksi vuosia(!) kaapissa odottanut kangaspalanen pääsi hyötykäyttöön. Voi hirvitys, miten aika kuluu... olen ommellut tuosta kankaasta aamutakin vuonna 1997! Siitä voi sitten huvikseen laskeskella, kuinka kauan kangaspala on odotellut...

Menneen talven satoa

Tuli edellisessä postauksessa mainittua villasukat. Tartuin vihdoin härkää sarvista ja laitan nyt kuvat tänne, että voin joskus myöhemmin ihmetellä, mitä on tullut tehtyä.

Sukkavimma alkoi ylemmistä, kun poikani sanoi tarvitsevansa uudet villasukat. Mitäpä äiti ei lapsen eteen tekisi? Langanpäät kyllä päättelin ennen kuin luovutin sukat eteenpäin. Alemmat sukat (kuvassa myös ennen lankojen päättelyä) menivät joululahjaksi pojan tyttöystävälle. (Pahoittelut kuvan laadusta.)

En tiedä, mikä häiriö aivoissa tapahtui tuossa kohdassa, kun ihan kirjoneuletta (joskin erittäin yksinkertaista) päätin omiin sukkiini neuloa. Sininen on lempivärini, huomaako sen? :-D

Sitten piti jo alkaa kaivelemaan lankavarastoja. Ihan ei osu raidat kohdilleen, mutta viis siitä, sillä tykästyin noihin heti. 

Ja koska innostuin niin paljon noista lyhytvartisista, piti tehdä vielä toiset sinisistä(!) jämälangoista. 

Noiden lisäksi on vielä yhdet vaaleanpunaiset, joista (yllätys, yllätys) on langat päättelemättä, joten en viitsinyt niitä kuvata tähän hätään. Mutta kaiken kaikkiaan hämmentävä sukkabuumi...

Luovuus valloilleen

Voi, miten paljon käsitöitä onkaan suunnitelmissa, milloinkahan vaan saisi kaikki toteutettua? Viime talvena ylitin itseni ja neuloin viidet villasukat siitäkin huolimatta, että en ole mitenkään innokas sukkien neuloja. Kuvan ottaminen sukista on kyllä osoittautunut ylivoimaiseksi, höh.

Koronakin tuli sairastettua kolmesta rokotteesta huolimatta. No, onneksi ei ollut mikään hirveän kamala, kurkkukipu oli pahin ja sitä kesti viisi päivää. Mutta koskaan ei ole kiva olla kipeänä, joten nyt saisi kaikki taudit pysyä kaukana mahdollisimman kauan.

Asiaan, nimittäin tuohon otsikossa mainittuun luovuuteen. Löysin kankaita penkoessani palan vohvelikangasta, johon joskus 20-30 vuotta sitten olen kirjonut "perinteistä" vohvelikirjontaa, yrityksenä jäljitellä pikkutyttönä lastentarhassa tekemääni patalappua. (Kyseinen tekele on ikävä kyllä vuosien saatossa pois heitetty, liekö mennyt rikki kovassa käytössä.) 

Muistaakseni olin ajatellut tehdä tuosta uuden patalapun, mutta se on jäänyt ajatuksen asteelle. Sitä on siis ollut jo silloin liikkeellä, hahah :-D Luin vähän aikaa sitten artikkelin (Ihana-lehti, 5/2020), jossa käsityönopettaja esitteli koululaisten tänä päivänä tekemiä vohvelikirjontatöitä ja häikäistyin, miten hienoja ne olivat! Opettaja kertoi, että oppilaat ovat suunnitelleet töissä käyttämänsä pistot itse ja siitä jotenkin virisi idea jatkotyöstää tuota omaa tekelettä.

Ja tähän liittyy tuo otsikon luovuuden valloilleen päästäminen. Eipä uskoisi, miten vapauttavaa ja rentouttavaa voi olla langan pujottaminen kankaaseen ilman ainaista ohjeen tuijottamista. Kotoa löytyvät langat eivät värimaailmaltaan olleet kovin ihania, mutta innostus iski niin täysillä, etten mitenkään malttanut odottaa lankakauppaan pääsemistä. Seuraavana vuorossa olisi tuon jatkotyöstäminen joksikin "tuotteeksi" ja se ei tällä kerralla tule olemaan patalappu :-D

Nostalgiaa...

 Selasin tuossa yhtä käsityöohjekansiota ja vastaan tuli varsin nostalginen paperi, 47 vuotta vanha ompelukoneen ajokortti! Huhhuh, miten aika rientää... 😊

 

Ajokoe ja sen ohje:

Vähän on tullut paikoitellen oiottua mutkia suoriksi, mutta onneksi ei matkanteko ole siihen loppunut. 

Syksyn viimeinen vihreä?

Tänään alkoi vuoden 2021 toinen(!) käsityökurssi omalla kohdallani, "Luovat maanantaiaamut". Ihanaa päästä kurssille kivojen kurssilaisten ja opettajan kera 😊 Rentoa, luovaa tekemistä, ilman tiukkoja rajoja. Mukaan "piti" kerätä jotain ulkoa, itse nappasin pihalta sen ainoan vihreän, joka silmiini osui, saniaisen lehden. 

Ensin piirrettiin (tavoitteni oli saada aikaan lehdestä tuollainen yksi pieni "liuska", ei koko lehteä) ja sen jälkeen ommeltiin. Vapaata konekirjontaa, iiik!!! Mitä lie pään sisällä tauon aikana tapahtunut, sillä tosi nopeasti huomasin nauttivani "huristelusta", olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. En nyt ihan vielä uskalla tarttua niihin tikkausta odottaviin tilkkutöihin, sillä pistothan eivät ole lähellekään tasapituisia, mutta silti voin sanoa selättäneeni kammon tuohon hommaan 😊👍🏻 Lisää tätä, kiitos!

Vielä muutama...

Täytyy toivoa, että on tullut riittävästi aivojen lepuutusta, sillä välillä täytyy raivata tuo askartelu/ompelu/puuhapöytä (lue: ruokapöytä) sille kuuluvaan käyttöön 😏 Tässä viimeiset leikkaa-liimaa-puuhastelut.

Tämä sai vähän lisäystä edelliseen postauksen jälkeen.

Tätä oli hauska tehdä :-)

Nyt siivouksen kimppuun 😄