Matontekele

Joopa joo, luomisen tuska saa aikaan kaikenlaista. Viime torstaina iski sitten matontekoinnostus. Se sai alkunsa äidin ikivanhoista verhoista (tuo vaaleanpuna-valkoinen osio), jotka päätin leikata kuteeksi ja sitten jo etsinkin lisää suikaloitavaa. Löytyi lisää haalistuneita verhoja (mä en osaa heittää pois mitään), kummallisen värisiä värjäyskokeilutilkkuja, pitkään kaapissa pyörineitä tästä-en-enää-tykkää-kankaita ym. Seuraavaksi punomaan lettiä ja välillä ompelukone surrasi. Värityksestä saa olla ihan mitä mieltä tahansa, sillä tämä on se ensimmäinen kokeilukappale. Mielessä siintää jo seuraava vähän paremmin suunnitelluilla, hillitymmillä väreillä. Ja enemmän soikio. Ja tasaisemmalla toteutuksella, sillä kupruilemista on havaittavissa. Yllättävän hyvin se kuitenkin asettui kunnon höyrysilityksellä. Juu, tätä mattoa voi silittää, onhan se 100 % puuvillaa :-)

Ei taas uskoisi, että tämä kuuluu niihin tuota-en-ainakaan-ikinä-kokeile-käsityötekniikoihin. Ihan älyttömän hauskaa puuhaa. Ja matolle löytyy sopiva paikka parvekkeen oven edestä, kunhan jatkan vielä muutaman kierroksen.

Kannattaa kokeilla! :-)

Vaateapua maailmalle

Keväällä osallistuin Vantaan aikuisopiston hyväntekeväisyyskurssille, jossa tehtiin Äiti Teresan -peittoja ja osallistuin kurssille myös tänä syksynä. Kurssin nimi "Autetaan ommellen ja neuloen -hyväntekeväisyyskäsitöitä" kertoo, että tällä kertaa tehtiin myös muuta kuin peittoja. Nyt, kun kurssista on enää yksi kerta jäljellä, on valmistunut /valmistumassa peittojen lisäksi lapasia, sukkia, vauvannuttuja, mekkoja, paitoja, shortseja, housuja... Itse olen tällä kerralla muutaman nutun ja peittolappusen lisäksi keskittynyt pääasiassa ompelemiseen. Vaihtelu virkistää :-)

Seuraavassa pieni kuvapläjäys kurssin tuotoksista (osa siis vielä keskeneräisiä):

Tässä laatikossa tähän mennessä valmistuneet (23 kpl) vauvannutut, jotka lähtevät Etiopiaan jaettavaksi synnyttämään tuleville äideille. Tietoa tästä projektista löytyy täältä.

Neljä peittoa sekä lasten lapasia ja sukkia. Jälkimmäiset toimitetaan kotimaahan ensi- ja turvakoteihin asiakkaille jaettavaksi.

Peitto odottaa kasausta.

Shortseja.

Lyhythihaisia mekkoja.

Pitkähihainen mansikkamekko (näitä tulossa myös unikko-kuviolla).

Muutamalla ensimmäisellä kerralla leikkasimme ensin vaatteiden kappaleita, ja nyt viimeisillä kerroilla olemme sitten ommelleet niitä sarjassa siten, että yksi hoitaa saumurihommat ja pari muuta käänteet, pääntiet ja kuminauhat. Trikoovaatteisiin saatiin kankaat lahjoituksena Marimekolta ja niitä riittää vielä kevääksikin. Vaatteet on  tehty Suuri Käsityö -lehden SPR:lle laatimien lastenvaatekaavojen ja -ohjeiden mukaan ja ne toimitetaan kriisikohteisiin maailmalle SPR:n kautta.

Täytyy nyt vaan toivoa, että kurssi järjestyy vuoden vaihteen jälkeenkin, sillä nyt on aikuisopistolta tullut tiukka määräys, että osallistujia täytyy olla vähintään yhdeksän, että kurssi alkaa. Nyt syksyllä meitä on ollut vain seitsemän. Nyt vain puskaradio kiertämään ja kaikki halukkaat mukaan osallistumaan hyvään asiaan :-)

Pieleen mennyt korttitemppu

Taikuritkaan ei aina onnistu, ei ainakaan ensimmäisellä kerralla, niin että kai tälläiselle taikoja taitamattomalle sallitaan pienet lipsahdukset?

Tilkkutyökurssilla oli jokunen kerta sitten aiheena korttitemppu-blokki ja näin kävi! Ehkä hieman hikeennyin, kun huomasin virheeni. Hölmöyksissäni läksin tekemään tuota suuresti rakastamallani paperitekniikalla, mutta tämä olisikin ollut helpommin toteutettavissa opettajan opettamalla pikatekniikalla. Parilla viime kerralla aivot eivät ole olleet ihan parhaimmassa terässä ja sähelsin tuon kanssa jo pari viikkoa sitten, mutta viime torstaina sitten lopullisesti. Arrgghh. Opettaja oli sitä mieltä, että antaa olla näin, purkamisessa olisi liian suuri vaiva. Olin itse samaa mieltä, sillä ajatus purkamisesta nosti niskakarvat pystyyn. Kerrankos sitä virheitä sattuu...

Homma jäi kuitenkin kaivelemaan ja pari päivää mietittyäni tartuin tänään ratkojaan, poistin väärät palat ja ompelin uudet tilalle.

No nyt näyttää paremmalle ja silityksen ja tikkausten jälkeen ei korjausta varmaan enää kovin helposti huomaa. Tästä olisi tarkoitus tulla tyynynpäällinen.

Kollaasivihko

Kollaasitekniikka taisi olla ihan ensimmäinen juttu, mitä kokeiltiin tämän syksyn tilkkutyökurssilla. Itse tein sillä kerralla keskeneräistä patalappua (jota en voi vielä esitellä, kun siitä puuttuu ripustuslenkki, hohhoijaa), mutta tekniikkaa oli sitten pakko kokeilla kotona. Ensimmäinen versio meinasi lentää roskiin, kun en ollut jälkeen tyytyväinen, mutta opettaja kehotti kokeilemaan lisätikkauksia ja erivärisiä lankoja ja johan alkoi työ näyttää erilaiselta. Ja homma olikin niin kivaa, että piti toinenkin kollaasi surauttaa. 

Halusin tehdä välillä jotain muuta kuin pussukoita, joten se jälkimmäinen kollaasikangas päätyikin sitten vihkon kansiksi. Mainittakoon tuosta kollaasin suunnittelusta sen verran, että muut käyttivät työhön huomattavasti suurempia tilkkuja, kun taas meikäläinen tavoilleen uskollisena nyhräsi pienen pienten palojen kanssa :-)

Ompeluinnostuksissani kirjoin vanhaan kanttinauhaan koristeommelta ja pätkä päätyi vihkon selkämykseen.

Vihkon sivut leikkasin "kierrätyspaperista", eli pojan vanhojen kouluvihkojen tyhjistä sivuista ja muista irrallisista papereista. Ompelin sivut kiinni kanteen ompelukoneella ja nro 100 neulalla.

Tuo kollaasitekniikka oli kyllä niin hauskaa, että olen jo suunnitellut tekeväni sillä vaikka mitä. Nyt on vain taas päällä kamala luomisentuska, kun ideoita pursuaa enemmän kuin on mahdollista tehdä. Yritän vetää henkeä ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan... tai korkeintaan kahteen... eikun kolmeen...

Pyramidin muotoa

Kylläpäs olen "taas" ollut ahkera! Sain viime torstain tilkkutyötunnilla aikaiseksi...

... hus, Panu, pois siitä, älä syö sitä vetoketjua!!!

Panu: No mutta, palvelija hyvä, etkös vieläkään muista, että minähän olen virallinen tarkastaja, joten minun täytyy tarkastaa!

Justiinsa niin. Tarkastajan mentyä matkoihinsa voin vihdoin esitellä torstain tuotoksen: pyramidipussukka! Nappasin aamulla mukaan pari "isoäidin blokkia", kun olivat tuohon tarkoitukseen juuri sopivan kokoisia. (Peittoonhan voi sitten ommella uusia blokkeja.)

Pussukka takaa. Huomio: pussukassani on ripustuslenkki! Olin sen tietysti taas kerran unohtanut, mutta opettajan lievän painostuksen jälkeen ratkoin pienen reiän saumaan ja hups vaan, lenkki paikoilleen.

Toinen sivu. Tätä oli kiva tehdä. Pitäisiköhän tehdä toinen?

Uusi blogi

Bloggaaminen on niin hauskaa, että piti taas perustaa uusi blogi :-) No joo, sille oli ihan oikeasti tarve, sillä ei sitten tuntunutkaan hyvältä ajatukselta kirjoittaa tänne käsityökoulu-juttuja. Eli jatkossa ne kirjoitukset löytyvät täältä. Tervetuloa sinnekin :-)

Telefoonipussukka

Pitkään suunniteltu on puoliksi tehty ja aina ei lopputulos ole sitä, mitä oli suunniteltu. Näin kävi tällä kertaa.

Ostin kesällä uuden puhelimen ja halusin itse tehdä sille pussukan. Ideoita oli kymmeniä, mutta mikään ei edennyt toteutusasteelle. Tänään aamulla käteen osui sisustuskankaiden mallitilkuista tekemäni... no höh, mikä se nyt on... no, joku ompelus, josta piti tulla joskus jotain muuta, mutta ahaa-elämyksen jälkeen se päätyikin sitten tähän projektiin. Kuten tiedätte, sisustuskankaat ovat kohtuullisen paksuja ja sen tulin toteamaan kääntäessäni työtä oikein päin, huh. Ei siis ihan paras mahdollinen kangasvalinta tähän työhön. Tai ainakin vanun olisi voinut jättää välistä pois... ai niin, mutta eihän tuosta alunperin pitänytkään tulla puhelimen pussukkaa...

Takapuoli. Harmillisesti kuva vääristää värejä, kankaat ovat todella kauniin värisiä, eivät ollenkaan noin hailakoita.

Sisäpuoli. Ajattelin ensin laittaa sulkimeksi nepparin, mutta tulin ajatelleeksi, että kosketusnäyttö ei ehkä hirveästi tykkää painamisesta, joten päädyin tarranauhaan. Ja tietysti en löytänyt valkoista, vaikka sitä ihan varmasti jossain on ja siksi piti laittaa tuollaista tyhmää beigeä. Ja värit ovat tässäkin ihan jotain muuta kuin mitä oikeasti ovat. Ripustuslenkin muistin liian myöhään, joten sitä ei ole.

Onkos tässä työssä nyt sitten mitään hyvää? Juu, se on kokonsa puolesta kuin mittatilaustyönä kyseiselle telefoonille tehty, se on kauniin värinen livenä ja se täyttää tarpeen siihen asti, kun saan aikaiseksi tehdä toisen niistä kymmenistä ideoista. Sillä eikös puhelimellakin voi olla vaihtopussukka?

Luokkakuva

(copyright Hiekkaharjun käsityökeskus/Tiina Valaranta)

(No joo, kyllästyneenä facebookin upotustoiminnon hitauteen päätin liittää kuvan perinteisesti.) Eli tässä käsityökoulun luokkakuvamme yhtä oppilasta paitsi.

Innostuin tähän käsityökoulu-ajatukseen viime keväänä, kun etsin tietoja käsityötarvikekirpputorista, joka järjestettiin tuolla Hiekkaharjun käsityökeskuksessa. En ollut koskaan aiemmin kuullut moisesta "Käsityön taiteen perusopetuksesta", mutta mitä enemmän luin, sitä enemmän innostuin. Voi, miksi en tuota aiemmin löytänyt, harmittelin, mutta parempi myöhään jne. Kesto (neljä vuotta) on pitkä, mutta veikkaan opintojen päättyessä ajattelevani ajan menneen hurauksessa.

Huomasin yhtenä päivänä huvittuneena tuossa oikealla olevassa "Tietoja minusta"-kohdassa lauseen "Toiveissa olisi vielä jonain päivänä päästä opettelemaan ainakin pitsinnypläystä, kirjansidontaa, kangaspuilla kutomista ja...".  Nypläystähän olen jo omatoimisesti ehtinyt kokeilemaan, kirjansidonta ja kangaspuilla kutominen tulevat tutuiksi sitten kässäkoulussa. Ja monta muuta juttua...