Voi, miten paljon käsitöitä onkaan suunnitelmissa, milloinkahan vaan saisi kaikki toteutettua? Viime talvena ylitin itseni ja neuloin viidet villasukat siitäkin huolimatta, että en ole mitenkään innokas sukkien neuloja. Kuvan ottaminen sukista on kyllä osoittautunut ylivoimaiseksi, höh.
Koronakin tuli sairastettua kolmesta rokotteesta huolimatta. No, onneksi ei ollut mikään hirveän kamala, kurkkukipu oli pahin ja sitä kesti viisi päivää. Mutta koskaan ei ole kiva olla kipeänä, joten nyt saisi kaikki taudit pysyä kaukana mahdollisimman kauan.
Asiaan, nimittäin tuohon otsikossa mainittuun luovuuteen. Löysin kankaita penkoessani palan vohvelikangasta, johon joskus 20-30 vuotta sitten olen kirjonut "perinteistä" vohvelikirjontaa, yrityksenä jäljitellä pikkutyttönä lastentarhassa tekemääni patalappua. (Kyseinen tekele on ikävä kyllä vuosien saatossa pois heitetty, liekö mennyt rikki kovassa käytössä.)
Muistaakseni olin ajatellut tehdä tuosta uuden patalapun, mutta se on jäänyt ajatuksen asteelle. Sitä on siis ollut jo silloin liikkeellä, hahah :-D Luin vähän aikaa sitten artikkelin (Ihana-lehti, 5/2020), jossa käsityönopettaja esitteli koululaisten tänä päivänä tekemiä vohvelikirjontatöitä ja häikäistyin, miten hienoja ne olivat! Opettaja kertoi, että oppilaat ovat suunnitelleet töissä käyttämänsä pistot itse ja siitä jotenkin virisi idea jatkotyöstää tuota omaa tekelettä.
Ja tähän liittyy tuo otsikon luovuuden valloilleen päästäminen. Eipä uskoisi, miten vapauttavaa ja rentouttavaa voi olla langan pujottaminen kankaaseen ilman ainaista ohjeen tuijottamista. Kotoa löytyvät langat eivät värimaailmaltaan olleet kovin ihania, mutta innostus iski niin täysillä, etten mitenkään malttanut odottaa lankakauppaan pääsemistä. Seuraavana vuorossa olisi tuon jatkotyöstäminen joksikin "tuotteeksi" ja se ei tällä kerralla tule olemaan patalappu :-D
