Aikuisopiston tilkkutyökurssitkin ovat sitten ohi tältä keväältä. Olisi niitä voinut vielä jatkaa, on se vaan aina niin kivaa se yhdessä tekeminen. Seuraavaksi kuvapläjäys yhdestä aloitetusta projektista:
Kokeiltiin yhdellä kerralla crazy-tekniikkaa ja jäin siihen koukkuun niin, että jatkoin silppujen yhteenliittämistä parilla muullakin kerralla. Olen tuota kokeillut joskus aiemminkin, mutta silloin en uskaltanut/osannut "antaa vaan mennä". Nyt heitin aivot narikkaan ja todellakin vaan ompelin paloja yhteen, silitin, leikkasin, ompelin jne. Ajatuksena on tehdä noita blokkeja isompi määrä ja koota niistä sitten jotakin. Blokit eivät ole prikulleen samankokoisia (noin 10 x 10 cm, heittää kaikissa jonkin verran johonkin suuntaan), mutta joko leikkaan isompia pienemmiksi, tai sitten laitan väliin yksiväristä kaitaletta. Todennäköisesti jälkimmäinen vaihtoehto. Laitan tähän vielä muutaman kuvan yksittäisistä blokeista, joista saa vähän käsitystä käyttämieni tilkkujen koosta.
Iloista Pääsiäistä Kaikille :-)
On kyllä pieniä palasia! Jos näin pienet tilkut saat hyötykäyttöön, niin olet todistetusti säästäväinen!
VastaaPoistaTällaiset palat voi myös asetella modernin tyyppisesti, esimerkiksi näin kun tässä tutorialissa: http://www.ohfransson.com/oh_fransson/2012/02/making-a-two-sided-quilt-with-floating-blocks.html
Kiitos vinkistä/linkistä :-) Olen nähnyt samantyyppisiä peittoja toisissa blogeissa ja tykkään kyllä tuosta paljon. Voisi kokeilla joskus...
PoistaOnpa kauniita blokkeja ja todellakin olet saanut paljon eri kankaita mahtumaan pieneen tilaan.
VastaaPoistaOletpa malttanut pienistä paloista tehdä, lopputulos on ihastuttava! Hyvää pääsiäistä myös sinulle!
VastaaPoistatunnetko "15 minutes play"? siità voisi saada lisàideoita
VastaaPoistapikkupalojen kàyttòòn. Irmeli
Kiitos vinkistä, näyttää hauskalta, täytyy perehtyä tarkemmin asiaan :-)
PoistaIhania värejä! Olet osannut yhdistellä erilaiset kankaat tosi hienosti!
VastaaPoistaIhan hirveän kauniita! :)
VastaaPoista