sunnuntai 1. elokuuta 2021

Virkattua ja ommeltua

Elokuu alkoi ja kuukauden päästä ollaan syksyssä, ainakin kalenterin mukaan. Lämmintä on ollut riittämiin, välillä ihan liian kanssa. Itselleni ne 30 asteen helteet ovat ihan liikaa, mutta onneksi ne tältä kesältä taitavat olla ohi. Käsitöitä on tullut tehtyä tasaiseen tahtiin, milloin mitäkin. Seuraavassa muutama tekele.

Kuvan laukku valmistui edellisenä kesänä ja paljon olen tuota käyttänyt. Virkattu vuosia sitten ostetusta Novitan Tahiti- nauhalangasta. Jos oikein muistan, olin suunnitellut tekeväni siitä kesäpuseron, mutta jäi sitten tekemättä ja päätyi nyt laukuksi. 

Tämä laukku on puolestaan ihan tuliterä, tänään valmistunut. Halusin tehdä pienen simppelin olkalaukun kauppareissua varten. Siihen mahtuu kangaskassi ostoksille, pieni rahapussi, puhelin ja avaimet. Kangas on alunperin Kierrätyskeskuksesta ostettu tukeva puuvillainen pöytäliina. 


Kerrankin muistin ottaa kuvan myös sisäpuolesta, johon tein pienen taskun kukkarolle. Yleensä olen erittäin lahjakas unohtamaan kaikki enemmän ja vähemmän tarpeelliset lenkit (etenkin pussukoista), joten tähän laitoin niitä sitten useamman :-) Sivuista löytyy kaksi lenkkiä ja myös pohjassa on lenkki, johon  ajattelin napsauttaa avaimet kauppaan lähtiessäni. Noihin kahteen voisin tehdä vaikka pienet pussukat huulirasvalle ja käsidesille. Taskun reunassakin on yksi lenkki, mutta mitä siihen tulee, on vielä auki.

Nyt täytyy lähteä ulkoiluttamaan uutta laukkua ja käydä siellä kaupassa :-)

4 kommenttia:

  1. Kivat kesälaukut! Ommellussa on kiva kangas. Minultakin usein unohtuu nuo pienet yksityiskohdat, avainlenksu kassissa on hyvä lisä.

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat pikkulaukut! Ja vaalea vuori on minusta ihan paras, tekee laukun sisuksen valoisammaksi ja on helpompi löytää tavarat. Lenksut ovat varmasti kätevät.

    VastaaPoista
  3. Oikein kivat ja kauniit pikkulaukut! Lenksut ovat hyviä ja ainakin avainlenksu, pysyy avaimet tallessa laukussa.

    VastaaPoista
  4. Tuon kokoiset laukut ovat ihan parhaita käytössä, kaikki tarpeellinen mukana. Nättejäkin vielä!

    VastaaPoista