Korukurssin satoa

Tätä postausta kirjoittaa ex-sappivaivainen, nykyään onnellisesti sappivaivaton käsityöharrastaja :-)  

Eilen ja tänään oli ohjelmassa hopeasavikorukurssi. Ja niin kuin monta kertaa aiemminkin halusin taas tehdä pari sormusta. Olen niitä vuosien saatossa tehnyt ainakin neljä, mutta jotenkin ihmeellisesti niistä on jäljellä enää yksi :-(  Asiahan piti korjata, sillä tykkään vaihdella sormuksia fiiliksen mukaan. Tuollaisen sileän olen kadottanut (ja se oli vielä suosikkini, nyyh), mutta nyt on uusi ja ehompi tilalla. 

Tuon "röpelöisen" kanssa sitten tulikin painittua oikein urakalla. Inspiraation siihen sain katsellessani netissä kuvia sormuksista. Halusin tehdä "ei symmetrisen-ei sileän-vähän rouhean" -korun. En ollut aikaisemmin käyttänyt "ruiskuhopeasavea", mutta se tuntui parhaimmalta tarkoitukseen (ja opettajakin näytti vihreää valoa). Info-kerran jälkeen mietin monta kertaa, että tuleekohan siitä mitään, mahtaako sormus kestää, onkohan sitä ruiskusavea vaikea käyttää ja melkein jo hautasin ajatuksen, mutta tänään aamulla tartuin kuitenkin härkää sarvista. Kun ope sitten kehotti piirtämään mallin paperille ennen saven pursotusta, aloin jo kapinoimaan mielessäni, mutta tein kiltisti työtä käskettyä ja sain aikaiseksi varsin symmetrisen kuvion, eli juuri sellaisen, jota en halunnut. Sileys ei onneksi missään vaiheessa muodostunut ongelmaksi, mutta aika monta kertaa lisäilin savea ja joka kerroksen välissä työtä piti kuivattaa viisi minuuttia hiustenkuivaajalla. Viimeisen kerroksen ja viimeisen kuivatuksen (puoli tuntia kuivurissa) jälkeen päätin vielä viimeistellä sormusta ennen polttoa. Viilailin vähän sieltä, vähän täältä ja vielä vähän tuolta, lisäsin pari kertaa tipan savea (ja taas kuivatin) ja jatkoin viilailua. Koska olen ikäväkseni perfektionisti, en osannut lopettaa ajoissa ja naps!, sormuksen tekele oli edessäni neljänä kappaleena. Arrrrgggghhhh!!! Sillä hetkellä olisi tehnyt mieli lähteä kotiin, mutta onneksi opettaja lohdutti ja  kannusti korjaamishommaan. Ensin piti etsiä toisiinsa kuuluvat palaset, sitten liittää ne saven kanssa toisiinsa, kaksi palaa kerrallaan. Ja tietenkin välissä kuivattiin! Jotenkin ihmeen kaupalla sain osat vihdoin yhteen ja kuivattua viimeisen kerran. Sen jälkeen en todellakaan enää viimeistellyt yhtään enempää, vaan melkein hengittämättä kädet täristen vein sormuksen opettajalle poltettavaksi. Polton jälkeen harjausta, viilausta ja vielä vähän viilausta, hiontaa ja kiillotusta. Ja niin siinä vain kävi, että tuosta epäonnisesta korusta tuli kertaheitolla uusi suosikkini, tykkään siitä tosi paljon. Hyvä etten kotimatkalla ajanut pyörällä ojaan, kun piti välillä vilkuilla uutukaista :-) 

Että semmoinen korukurssi tällä kertaa. Oli aivan ihanaa päästä pitkästä aikaa harrastamaan toisten innokkaiden kanssa. Parin viikon päästä seuraavalle kurssille ja se onkin sitten jotain ihan muuta!